Share |

IdeaHiomo

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Työnäytteitä

joulukattaus09_9

Uusimmat kuvat

Tuomoniemenranta
Yölamppu

Kanalia ruoppaamaan

Share |

Keskiviikko 23.6.2010 - Paula Niittynen


Toimittaja Irene Valovirta ottaa mukavasti esille matkailukesän kynnyksellä Kanalin ruoppauksen. Kanali on sekä luonteva reitti merelle että sisääntuloväylä keskuksen palveluihin ja Vanhaan Raumaan.

Valovirta pohtii 19.6.2010 artikkelissaan seuraavasti:

"Vanha kunnon Kanali madaltuu ja mutaistuu vuosi vuodelta. Ruoppauksesta on aika ajoin ollut puhetta, mutta vakavia aikeita ei ole asian suhteen nähty.

Kunnostaminen vaikka Fyyrinsillalle asti palvelisi ehdottoman varmasti matkailullisia tarkoituksia, onhan Kanali reitti merelle. Merellisyys näkyisi aivan eri tavalla myös keskikaupungilla, kun kesäveneilijät lipuisivat paateillaan suoraan kaupungin ytimeen käyttämään keskustan palveluita. Kalastajat myisivät syksyn silakkamarkkinoilla tuotteitaan suoraan veneistään. Kanalin ruoppaus olisi myös selkeä jatkumo Parpansalinpuiston kunnostukselle."

Samoissa teemoissa olen itsekin liikkunut mm. blogissani useasti; Kanalin ruoppaus ja yhteisalusliikenne saaristoon ja keskustaan palvelujen, tapahtumien ja Vanhan Rauman äärelle toisi uskottavuutta meri- ja saaristokaupunkina.

Syksyllä Teatterissa ensi-iltansa saavaan kirjailija Tapio Koivukarin käsikirjoittamaan Luodetuulen maahan olisi ollut mukava purjehtia saaristolaislaivalla. Turun Sanomissa oli hiljattain esitelty pieni Saaristolaisoopperaryhmä, jonka tarkoituksena on kiertää länsirannikkoa purjeveneellä esittäen pieniä oopperaproduktioita. Olisi hienoa, jos Kanali mahdollistaisi veneestä esitettävän produktion Kanalissamme ja miksei Kylmäpihlajassa (vrt. Lentävä Hollantilainen Suomen Joutsenella).

Vuosi sitten kesällä 2009 valmistui toinen videoinstallaationi "Kanalin helminauha". Videoinstallaatio ottaa kantaa siihen, että Kanalin varren kehitystä pitää jatkaa voimakkaasti myös meren puoleisessa päässä. 

Avainsanat: Kanali, ruoppaus, Rauma, matkailu, yhteysalus, Kanalin helminauha, politiikka, kaupunkikehitys, aluepolitiikka