Suomen urheilupolitiikka ja -johtaminen kaipaavat uudistusta

Torstai 10.6.2010 - Paula Niittynen

Suomen huippu-urheilun alennustilasta ollaan huolissaan. Urheilujärjestöjen ja lajiliittojen yhteistyö ei suju halutulla tavalla. Suomen huippu-urheilua ei kuulemma johda kukaan. Tätä varten on perustettu uusi projektiryhmä.

Suomen Olympiakomitean projektiryhmään huippu-urheilua kehittämään valittiin puheenjohtajaksi SLU:n pääsihteeri Jukka Pekkala ja jäseniksi mäkivalmentaja Mika Kojonkoski, Kuortaneen valmennuskeskuksen johtaja Tapio Korjus, ampumaurheilun valmennusjohtaja Leena Paavolainen ja jääkiekkovalmentaja Erkka Westerlund.

YLE:n uutisissa ryhmä syyttää huippu-urheilun alennustilasta Fair play -käytäntöä. Menetelmä on jalkautettu 90-luvulla, joka takaa kaikille peliaikaa tasapuolisesti ja urheilun ilosta nauttimisen.

Mielestäni on pöyristyttävää uhrata tämä hieno periaate, joka tukee yhteiskunnassamme laajemmin hyvinvointiamme. Tämä on tukipilari monen elämässä.

Olen nähnyt vierestä, läheltä ja vähän kauempaakin mitä kyynisiä ja tunteettomia ihmisiä huippu-urheilu voi pahimmillaan tuottaa. Monestikaan huippu-urheilija ei tajua mihin urheilumarkkinoinnin mannekiiniksi ja ihmisten sirkushuviksi hänet on valjastettu. Alituisten epäonnistumisten katkerat kyyneleet poskilla.  Ihmisarvo mitataan täällä menestyksellä. Urheilu-uran jälkeen ihminen etsii itseään ja kadotettua arvostustaan. Kun kukaan ei enää muista ja kannusta, kesken katkennut huippu-ura vie helposti elämänhallinnan. Niin nopeasti kuin sinut nostetaan, myös ammutaan alas. Tämän kaiken olen nähnyt.

Olen nähnyt ja kokenut myös 80- ja 90-luvun alun urheilupolitiikan, jolloin fair playstä pystyi vain haaveilemaan. Pelipaikat ja ajat jaettiin vanhempien maksukyvyn mukaan. Pelinappuloiden määrä takasi pelipaikat ja kannustuksen. Taidot ja motivaatio olivat sivuseikka. Väitän, että jos fair play -käytäntö olisi ollut oikeasti käytössä jo 80-luvulla, meillä olisi enemmän menestyviä huippu-urheilijoita.

Mielestäni yhteiskunnan laaja-alaiseen hyvinvointiin tähtäävä periaate ja huippu-urheilun tukeminen voidaan viedä rinnakkain eteenpäin. Kyse on halusta ja luovuudesta. Uusia rahoitusjärjestelmiä kaivataan siis urheilupolitiikkaan. Kantaisin huolta myös urheilu-uran katkeamisesta. Tukiverkon pitäisi olla hyvin kantava ja ketään ei saisi päästää syöksykierteeseen. Minusta urheilupsykologiaan pitäisi paremmin panostaa, korostamalla urheilijan muita elämänarvoja, kuin pelkkää urheilua ja suorituskeskeisyyttä. Ihmissuhteet nimittäin harvoin ovat top 3:ssa. Puolisoille lankeaa sen sijaan usein pelkkä pastankeittäjän ja paidan silittäjän rooli.

Jäin kaipaamaan huippuasiantuntijaryhmään yhtä nimeä ja henkilöä. Kyseessä on Janne Salmi Suomen Suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja. Hänen saavutuksensa huippusuunnistuksessa ovat kiistattomat. Tämän lisäksi voin todeta hänet henkilökohtaisesti tuntien, että kyseinen ihminen on huipputyyppi ja -asiantuntija; hyvän asenteen rento ja hauska lahjakkuus. Hän on suorasanainen mielipiteitä omaava henkilö, loistavia sosiaalisia taitoja unohtamatta. Lisäksi suunnistuksessa tarvittavaa monitasoista älykkyyttä kaivattaisiin tähän projektiryhmään. Otan samalla kantaa, että suunnistuksen ehdottomasti pitäisi olla olympialaji.

Lentopallomaajoukkueemme on noussut maailmanliigaan. Edustusjoukkueemme on jopa voittanut Kuuban. Ehkä tästä toisesta älylajista olisi edustaja voitu kiinnittää projektiryhmään?

Kuva: YLE