Share |

IdeaHiomo

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Työnäytteitä

Kädet

Uusimmat kuvat

Tuomoniemenranta
Yölamppu

Mahlerin sinfooninen maailma

Sunnuntai 30.5.2010 - Paula Niittynen

Laitan Spotifystä soimaan yhden lempisäveltäjäni musiikkia. G. Mahler (1860-1911) oli eettinen säveltäjä ja tunsi suurta myötätuntoa ihmisten kärsimyksiä kohtaan.

Opiskeluaikoinaan Mahler sai vaikutteita Beethovenin intensiivisistä jousikvartetoista ja Wagnerin oopperoista.

Yritän kuulla ja välillä kuulenkin hänen musiikissaan peilausta ympäröivään maailmaan, sen kaipuuta ja ristiriitoja, toiveita ja katastrofeja, henkeä ja aisteja, pieniä ja suuria iloja, hartaita unelmia. Sävellyksissä on voimakas tunnelataus, mikä tekee minuun erityisen vaikutuksen. Mahlerin teokset on sävelletty suurelle orkesterille. Olenkin sinfoniamusiikin suuri ystävä!!

Hän rakasti luontoa ja liitti musiikkiinsa myös luonnonääniä: erään soutumatkan aikana hän sai inspiraatiotulvan kuunnellessaan airojen rytmikästä liikettä.

Mahler tajusi aikanaan tuskaisesti, ettei taiteen ja porvarillisen yhteiskunnan välistä repeämää ollut enää korjattavissa. Myös bööminjuutalainen, Wienissä uransa luonut Mahler tunsi itsensä monella tapaa kodittomaksi, jolla oli onneton lapsuus ja juureton alkuperä. Tämä heijastuu hänen 9:n sinfonian maailmantuskassa (10.s jäi kesken). Sinfonioissaan hän etsi onnea ja elämäniloa.

Hän oli myös aikansa suurimpia kapellimestareita. Viimeisimpien vuosiensa aikana hän toimi mm. New Yorkin Metropolitan Oopperan kapellimestarina. Amerikassa Mahlerin vastaanotto oli paljon parempi kuin mihin hän oli Wienissä tottunut.

Mahlerin syntymästä on kulunut nyt 150 vuotta, heinäkuun alussa. Hänen muusansa oli kaunis ja lahjakas Alma Mahler, johon moni muukin kuuluisa taiteilija rakastui.

 

Lähde: HS 30.5.2010

http://fi.wikipedia.org/wiki/Gustav_Mahler


Avainsanat: G. Mahler, säveltäjä, klassinen musiikki

Sateinen päivä Turussa

Lauantai 29.5.2010 - Paula Niittynen

Vietimme tänään lomapäivän Turussa. Olisimme halunneet mennä piknikille Ruissaloon. Kylmyys ja sade saivat meidät pysymään Stockmmannilla. Miten se tuntuukin nykyisin niin eksoottiselta käydä siellä. Ennen Stokka oli lähikauppani.

Mukaamme lähti juustoja, salamia, krissinejä ja espressoa herkkuosastolta ja blinipannu kodinosastolta.

Sillä aikaa kun minä kävin kampaajalla, mieheni oli uimassa Samppalinnassa, uhmaten kylmyyttä ja sadetta.

Itse olen kovassa flunssassa tällä hetkellä. Kovin on tukkoinen olo...

 

Kävimme myös Akateemisessa kirjakaupassa katselemassa ja tutkimassa kirjallisuutta. Mieheni keskittyessä historialliseen kirjallisuuteen, itse olin taideosastolla.

Avainsanat: lomapäivä, italialaisia herkkuja, ruoka

Vuotta vaille 40-vuotta

Torstai 27.5.2010 - Paula Niittynen

Pitäisikö aloittaa vuoden päästä olevan mieheni 40-vuotis juhlien suunnittelu? Juhlien suunnittelu on minulle varsin mieluista ja niissä jokainen yksityiskohta on tarkoin harkittu.

Onnittelen tässä vaiheessa nuorta, vielä kolmikymppistä :)

Avainsanat: syntymäpäivä, pinkki ruusu, alle 40-vuotias

Hiljaisuuden Helsinki -kirja vie retkelle pääkaupunkimme kauneuteen

Keskiviikko 26.5.2010 - Paula Niittynen

Tänään se vihdoin saapui postissa. Olin tilannut nettikirjakaupasta uuden kuvakirjan nimeltään Hiljaisuuden Helsinki. Tapasin kirjan kirjoittajan maaliskuussa Turussa, mutta siinä vaiheessa en tiennyt, että kyseinen kirja oli valmisteilla.

Kirja on varsin mieleinen down siftin -ideologiaa arvostavasta kaupunkimaantieteilijästä. Valokuvat ja teksti kulkevat käsikädessä pitäen mielenkiinnon alusta loppuun.

En kuitenkaan arvostele kirjaa tässä blogikirjoituksessa. Teen sen lähiaikoina Umamiin.

 

Hiljaisuuden_Helsinki

Avainsanat: Hiljaisuuden Helsinki -kirja, Kaisa Raittila, down siftin, kaupunkimaantiede, Kirjapaja

Päivän tunnelmamusiikkia

Tiistai 25.5.2010 - Paula Niittynen

Löysin eilen Spotifystä ihastuttavan määrän argentiinalaista tangoa. Viime syksynä mietin, josko alkaisi entisenä tanssijana (karnevaalisamba) harrastamaan aikuisbalettia. Nyt argentiinalainen tango ja Astor Piazzolla kohtalokkuudellaan vie voiton.

Tässä päivän tunnelmanluojaksi video:

Avainsanat: musiikki, argentiinalainen tango, Astor Piazzolla

Pinkkipäivä piristää

Maanantai 24.5.2010 - Paula Niittynen

Ostin viikonloppuna ihanan pinkinvärisen kesämekon. Höystin tyyliä tänään samanvärisellä kynsilakalla, huulipunalla ja huivilla. Hopeanväriset kengät ja takki sopivat kokonaisuuteen.

Avainsanat: pinkki-väri, tyyli, kesämekko, huivi

5-vuotis hääpäivä

Perjantai 21.5.2010 - Paula Niittynen

Olimme mieheni kanssa 5-vuotis hääpäivämme kunniaksi brunssilla Villa Jussoilassa.

Antamani häälahja oli miehelleni mieluinen.

Meidän piti alunperin olla juhlistamassa hääpäiväämme Turussa Filharmonikkojen konsertissa. Poikamme sairastui yllättäen vesirokkoon ja päätimme siirtää konserttiin menoa. Onneksi nykyaikaista tekniikka osataan hyödyntää jo klassisen musiikin puolella laajasti. Seuraankin paraikaa innolla Filharmonikkojen suoraa HD-lähetystä Konserttitalosta iMacistani.

Avainsanat: 5-vuotis hääpäivä, brunssi, Turun Filharmoninen orkesteri, HD-lähetys

Villa Jussoilassa tavataan

Torstai 20.5.2010 - Paula Niittynen

Olin toissa viikolla mieheni kanssa Hyvinvointikeskus Villa Jussoilan vihkiäistilaisuudessa, jossa mieheni toimitti rakennuksen vihkimisen.

Sain idean tehdä jutun konseptista Umamiin.

Lue ennakkoluulottomasta projektista täältä.

 

Jussoila1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jussoila2

Avainsanat: Villa Jussoila, hyvinvointikeskus Villa Jussoila, yhteisöllisyys, Umami

Kokemäenjoen rannalla

Keskiviikko 19.5.2010 - Paula Niittynen

Kävimme tänään mieheni kanssa Porissa. Hänellä oli tapaaminen uuden arkkipiispan kanssa.

Sain aikani kulumaan erittäin mukavasti Ratsulassa, alusvaateosastolla.

Ennen kotiin paluutamme söimme lounaan Cafe Jazzin terassilla. Näin upea näkymä pöydästämme.

Avainsanat: Pori, Porin Puuvilla, Kokemäenjoki, kesä, terassi

Kevyt juoksuaskel

Tiistai 18.5.2010 - Paula Niittynen

Hyvä muistaa, vaikka yleensä olen lenkillä täällä.

Avainsanat: lenkkeily, kuntoilu, lenkkipolku

Kukkien istutus jatkuu

Sunnuntai 16.5.2010 - Paula Niittynen

Kävimme tänään poikani kanssa jälleen puutarhamyymälässä. Jatkoimme pihakukkien istutusta. Vaikka pihallamme on paljon monivuotisia kukkia, on mukavaa istuttaa myös ruukkukukkia tuomaan väriloistoa heti kesän alettua.

Nyt pääsemme vihdoin nauttimaan aamukahvit pestyllä ja stailatulla etuterassillamme. SLOW HOUSING

 

 

 

Avainsanat: kesäkukat, istuttaa, piha, pihatyöt

Nyt kelpaa pyöräillä

Torstai 13.5.2010 - Paula Niittynen

Riemua uudesta polkupyörästä.

 

Uusi_fillari3

 

Uusi_fillari2

Avainsanat: kesä, pyöräily, uusi fillari

Käytä Facebookia - OIKEIN

Keskiviikko 12.5.2010 - Paula Niittynen

Facebookia ja muita sosiaalisia medioita tulee osata käyttää oikein.

FB ei ole Seitsemän päivää -lehden sähköinen korvike.

Facebookiin liittymättömillä on tuhat ja yksi selitystä asialle. He jäävät paitsi esimerkiksi kulttuuritapahtumien tiedottamisesta ja innovatiivisista keksinnöistä.

Pienten yhteisöjen, yleishyödyllisten säätiöiden ja kulttuuritapahtumien tiedottamisasioissa Facebook on korvaamaton. Se korvaa kätevästi kotisivut interaktiivisuudellaan, kaksisuuntaisuudellaan.

Itse olen nostanut kotisivujeni etusivulle muutaman esimerkin hyvin Facebookia hyödyntävistä tahoista. Kaikki liittyvät kulttuuriin. Saan sitä kautta esimerkiksi musiikkitapahtumien päivitetyt artistien Spotify-listat. Monet säätiöt järjestävät mielenkiintoisia tapahtumia ympäri vuoden ja heidän järjestämistään tapahtumista saa Facebookin kautta ensikädessä tiedon. Klikkaus toimii myös sähköisenä muistutuksena.

Vielä on monta tapahtumanjärjestäjää ja muuta organisaatiota, jotka eivät ole luoneet omaa Facebook-profiiliansa. Esimerkkeinä Naantalin Musiikkijuhlat ja Hyvinvointikeskus Villa Jussoila. Kesä lähestyy, kipinkapin asia hoitamaan kuntoon.

Tässä esimerkki sosiaalista mediaa hyvin hyödyntävästä tapahtumasta:

Avainsanat: Facebook, sosiaalinen media, markkinointi, markkinointiviestintä, viestintä, kesätapahtuma, järjestöt, säätiöt

Kukkia äitienpäivänä

Sunnuntai 9.5.2010 - Paula Niittynen

Hyvää äitienpäivää kaikille ihanille äideille.

äitienpäivälahja2010 suloiselta pojaltani

Avainsanat: äitienpäivä, kukat, muistaminen, lahja

1910-luvun Helsinki naisen silmin

Lauantai 8.5.2010 - Paula Niittynen

Pihapatioiden pesu sai väistyä kylmän ilman takia. Yritin hakea inspiraatiota puutarhaliikkeestä. Ostin pari pihakukkaa istutettavaksi.

Siirryin lueskelemaan sisätiloihin päivän Hesaria. Silmiini osui iso Ateneumin ilmoitus mielenkiintoisesta, minua puhuttelevasta näyttelystä "1910-LUVUN HELSINKI ONERVAN SILMIN"

Runoilija L. Onerva, aikansa kohukirjailija, oli moderni, itsenäinen nainen, joka herätti huomiota yhteiskuntakritiikillään ja epäsovinnaisilla elämänvalinnoillaan.

Ateneumin sivuilla näyttelyä kuvaillaan seuraavasti:

"ONERVA – Kaupungin naiset luo elämyksellisen näkökulman 1910-luvun koulutetun helsingittären kulttuuririentoihin ja kaupungilla vietetyn päivän kulkuun: mitkä alueet Helsingissä olivat naisystävällisiä? Minne pääsee syömään ilman herraseuraa ja missä juodaan parhaat kahvit terassilla? Miltä Helsingin naiset näyttävät valkokankaalla, mikä naiskirjailijan uutuusteos haetaan kirjakaupasta ja kenen näyttelijättären bravuuria on ihan pakko päästä katsomaan? Miten sonnustaudutaan kaupunkikierrokselle ja minkä porukan seurassa on kaikkein hauskinta? Entä miten suuri emämaa näkyi "Gelsingforsissa"? Ja miltä tuntuu stadin rundin jälkeen piipahtaa Onervan luona?

L. Onerva (1882–1972) opiskeli yliopistossa taidehistoriaa, asui boksissa ystävättären kanssa tai itsekseen, nautti aikansa naiskulttuurista ja romanttisesta ystävyydestä, seurusteli närkästyttävän vilkkaasti, avioitui, karkasi, erosi ja eli salavuoteudessa."

Avainsanat: Ateneum, näyttely, L. Onerva, Helsinki, 1910-luku

Lifestyleliike herättää vanhan tallin henkiin

Tiistai 4.5.2010 - Paula Niittynen

Raumalla kaksikymmentä vuotta palvellut sisustusliike Hannas on avannut uudet tilansa Vanhassa Raumassa.

Lue Umamista kirkonmäellä sijaitsevan vanhan tallin uudesta heräämisestä.

 

Hannas14

Avainsanat: Hannas, lifestyleliike, sisustusliike, sisustaminen, Umami

"Onnellisuus nostettava politiikan ytimeen"

Sunnuntai 2.5.2010 - Paula Niittynen

Löysin Lifestylejulkaisu Umamista, jossa itsekin toimin bloggaajana, erittäin mielenkiintoisen artikkelin ja yhteisön.

WWF:n ja Demos Helsingin onnellisuuspoliittinen manifesti esittelee keinoja, joilla poliittiset päättäjät pystyvät tukemaan suomalaisten hyvinvointia. Hyvinvoinnin rakentaminen pienentäisi myös ekologista jalanjälkeä.

Demos Helsinki on riippumaton ajatushautomo. Sen perusti joukko yhteiskunnan tulevaisuudesta kiinnostuneita kansalaisia vuonna 2005. Demos Helsinki luo yhteiskuntaa, jossa ihmiset tekevät yhteiskunnallisia päätöksiä, eivät osallistu vain äänestämällä.

Onnellisuuspoliittisen manifestin viisi teesiä:

1. Parempaa vapaa-aikaa – Kiireen vähentäminen on hyväksi sekä maapallolle että meille.

2. Merkityksellisiä paikkoja – Viihtyisät, omaksi koetut ja yhteistoimintaa tukevat ympäristöt tukevat onnellisuuden rakentamista.

3. Mielekäs yhdessä tekeminen – Yhdessä tekeminen ja osallistuminen lisäävät onnellisuutta, ja saavat ympäristön tuntumaan omalta.

4. Hyvinvoimisen kulttuuri – Onnellisuutta ja terveyttä kannattaa edistää ennalta. Terveyttä edistävät toimet, kuten liikunta, ovat usein myös ympäristön kannalta hyviä vaihtoehtoja.

5. Ystävät, naapurit ja perhe – Kaikilla ei ole ihmissuhteiden tuomaa tukea, joten yksinäisyyden rakenteiden poistaminen on keskeinen onnellisuuspoliittinen haaste.

 

Erinomaisia teesejä ovat löytäneet!! Kaupunkimaantieteilijänä erityisesti ilahduttaa kohta 2, josta teemasta olen itsekin kirjoittanut kolumneja. Mutta kaikki kohdat ovat yhtä tärkeitä ja oleellisia.

Onnellisuuspoliittinen manifesti on luettavissa osoitteessa www.wwf.fi/onnellisuus

LISÄTIETOJA:

www.demos.fi

Avainsanat: Demos Helsinki, onnellisuuspoliittinen manifesti

Uusi maailma lyö itsensä kyllä läpi

Lauantai 1.5.2010 - Paula Niittynen

Vartiovuorenmäellä viettämämme vapun jälkeen kotona odotti iso nippu sanomalehtiä. Hesarin Sunnuntaidebaatissa yksi otsikko ja kuva hyppäävät positiivisessa mielessä silmilleni.

"Perinteinen pomo uhkaa Suomen kilpailukykyä." Jungner vakuuttaa artikkelin lopussa, että uuden johtamisen yrityksissä työntekijöitä ei tarvitse erikseen houkutella pysymään työelämässä ja lykkäämään eläkkeelle siirtymistään.

Ja näin asia juuri on. Vapaa-aikaa kunnioittavia nuoria ei siis tarvitse pakottaa pysymään työelämässä tulevaisuudessa. Suomi ja sen kilpailukyky tarvitsevat uutta johtamiskulttuuria.

http://yle.fi/ecepic/archive/00278/Mikael_Jungner_278002b.jpg

kuva:YLE

Loppuun vielä vappukevennys:

"Lisää pitsaa päiväkoteihin"

Avainsanat: uusi johtaminen, Mikael Jungner