Tulevaisuusvaalit 2011Sunnuntai 18.4.2010 - Paula Niittynen LEHTIANALYYSI TURUNSANOMAT 18.4.2010 Jälleen on ilmoittautunut yksi eduskunnasta luopuva ja syyksi hän on ilmoittanut politiikan arvostuksen laskemisen. Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki ennustaakin, että puolueiden kannatuksissa nähdään isoja muutoksia. Myös vihreiden Ville Niinistö (kurssikaverini pikkuveli) toivoo ihmisten ymmärtävän äänestää niitä puolueita, jotka ovat koko ajan pyrkineet poistamaan vaalirahasotku -ilmiöitä. Vihreät ja kristillisdemokraatit odottavatkin saavansa itselleen hyötyä vaalirahasotkusta ja asiasta hiotaan jo vaaliasetta. Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen julistaakin ensi vuoden eduskuntavaalit arvovaaleiksi. Myös Sinnemäen mielestä tulevat vaalit ovat tulevaisuusvaalit. Vaaleihin tullaan lähtemään aivan toisenlaisessa taloudellisessa tilanteessa ja käymään aivan toisilla rahoituksen säännöillä kuin tähän asti. Paikallinen lehti jääräpäisesti toistaa pääkirjoituksissaan, että raha ratkaisee tulevaisuudessakin. Onkohan näin? Ainakin kaksi puoluetta haastaa tässä asiassa, valtakunnan tasolla. Vihreät tavoittelevat seitsemää lisäpaikkaa. Tämä on varmasti mahdollinen saavuttaa tuolla hyvällä vaaliaseella. Tässä cover-bändin esittämänä Ulta Bran kappale Ilmiöitä. (Ei kovinkaan hyvätasoinen, paikoin jopa karmeata kuunneltavaa, mutta valitettavasti ei alkuperäistä löytynyt). Kappale tuo paljon positiivisia muistoja mieleen opiskeluajoista. Parhaimman opiskelukaverini kanssa (joka tällä hetkellä työskentelee ylitarkastajana sisäasiainministeriössä) lauloimme tämän aina aloituksena tapaamisissamme. Ei vieläkään tuulivoimaa -kohta laulettiin suurella asenteella. Pistetäänkö parempi bändi pystyyn tällä seudulla :)? |
|
Avainsanat: eduskuntavaalit 2011, tulevaisuuvaalit, lehtianalyysi, vaalirahasotku, vihreät, kristillisdemokraatit |