Politiikan vastuun pitää olla kahdensuuntaistaMaanantai 29.3.2010 - Paula Niittynen Poliittiset järjestöt ja lehdistö peesaten penää aina ennen vaaleja, että mahdollisimman moni kansalainen menisi äänestämään ja vaikuttamaan siten omalta osaltaan demokratian jatkumisen. Olisi kohtuullista vaatia myös poliittisilta järjestöiltä monipuolisuutta ja kaikki kansalaiset huomioonottava ehdokasasettelu! Ei voi kuin pudistella päätään Rauman tämän hetken ehdokkaiden tasoa. Itse en vaivaudu uurnille, jos tämän parempaan ehdokasasetteluun ei pystytä. Jos asettelu ei täydenny akateemisella osaajalla, niin se kertoo enemminkin alueen tilanteesta nyt ja tulevaisuudessa. Tänne ei halutakaan akateemisia paluumuuttajia heidän asioitaan (kaikkien hyväksi) viemään eteenpäin. Täältä Satakunnan perukoilta tarvittaisiin aluekehitykseen erikoistuneita asiantuntijaosaajia nostamaan nopeasti alueemme 2010-luvulle, niin elinkeinopoliittisesti kuin laajemmin aluekehityksellisesti. Tämä ei kuitenkaan riitä alkua pidemmälle. Yhden pienen ja kapean sektorin hallitseminen maantieteellisesti kapea-alaisesti katsottuna ei johda mihinkään nykymaailmassa. Ehdokas tarvitsee laaja-alaista poikkitieteellistä osaamista ja ymmärrystä kulttuurin, talouden ja teknologian mahdollisuuksista sekä tulevaisuuden skenaarioiden luovaa piirtämistaitoa. Ei riitä siis pelkän oman kotiseudun tuntemus, vaan ymmärtämys laajoihin rajat ylittäviin asiakokonaisuuksiin on lähtökohta. Euroopan finanssi-, aluekehitys- ja poliittistenkysymysten hallitseminen ovat edellytyksiä. Tarvitaan kansainvälistä osaamista ja kokemusta globaalista aluepolitiikasta. Maailma tulee rakentumaan mega-alueisiin: suurten kaupunkien ja niiden vaikutusalueiden varaan. Ei siis kansalliseen kilpailukykyyn. Tuttavani professori Esko Antola kehottaa miettimään mennäkö Pietarin imuun, jossa Helsinki jo on. Vai suunnatako Kööpenhamina-Malmö -akselille. Vai haikaillako Tukholman perään? Joka tapauksessa, näistä tulevat meitä maantietellisesti lähimmät mega-alueet.
|
|
Avainsanat: politiikka, akateeminen, ehdokas, eduskuntavaalit, Satakunta, maantiede, mega-alue, aluepolitiikka, kahdensuuntainen |