Share |

IdeaHiomo

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Työnäytteitä

Alkumeri Festivaali

Uusimmat kuvat

Tuomoniemenranta
Yölamppu

Luovan talouden keskukset puhuttavat isoissa kaupungeissa

Sunnuntai 28.2.2010 - Paula Niittynen

Törmäsin hiljattain isoon hankkeeseen, jota ollaan hiljaksiin valmisteltu Turussa, kuten poliittisia päätöksiä yleensä valmistellaan verhojen takana. Tämäkään asia ei siis tee poikkeusta, ainakaan Turun kohdalla. Sosiaalisen median yhteisö Facebook on perustanut ryhmän, jossa tuodaan esille hienoa hanketta ja kerrotaan heti tuoreeltaan tietoja, jotka ovat tällä hetkellä saatavissa. Myös lehdistö on herännyt keskusteluun mukaan. Uusia artikkeleita asiaan liittyen putkahtelee kuin sieniä sateella.

Kyseessä on Luovan talouden kulttuurikeskuksen synnyttämisestä Turkuun. Tällä hetkellä on tapetilla kaksi eri konepajaa, Wärtsilän Aurajoen rannalla ja VR:n ratapihalla.

Olen todella hankkeen kannalla, sillä Turku tarvitsee Helsingin Kaapelitehtaan, Suvilahden voimalan ja Kulttuuritehdas Korjaamon, sekä Hämeenlinnan Verkatehtaan kaltaisen monipuolisen luovan talouden keskuksen. Olennaisinta ei ole missä tiilliseinät sijatsevat vaan se, mitä niiden sisältä löytyy. Tuon silti vahvasti oman mielipiteeni esille, että pidän Wärtsilää parempana vaihtoehtona, niin maisemallisesti kuin sijainnillisesti.

Facebook ryhmän seinällä tiedotetaan (teksti ja kuvat julkaistu tässä ylläpitäjän luvalla) "Tietoa on valunut tipoittain julkisuuteen, mutta infoa ja havainnekuvia ei ole helposti saatavilla esim. hankesivustolla. Kaupunkilaisten tuleekin saada tietää, mistä hankkeessa on kyse voidakseen vaikuttaa päätöksentekoon ja tuodakseen esille mielipiteensä.

VR:n konepajan keskiosaan on suunnitteilla lähes 4000 henkeä vetävä konserttisali, jonka suunnittelussa on erityisesti huomioitu sähköisesti vahvistettu musiikki, eli rock-pop-metalli yms. Salista on tulossa teknisesti ja toiminnallisesti yksi Euroopan parhaista, joka saattaa kiinnostaa hyvinkin suuria kansainvälisiä nimiä ja tarjota aidon vaihtoehdon pääkaupunkiseudulle keikkapaikkana. Tila mahdollistaa myös suuret oopperat, musikaalit ja teatterituotannot. Lisäksi kaavassa on suunniteltu mm. tulevan matkakeskuksen liittämistä konepajaan niin, että asemalta pääsee suoraan siltaa pitkin areenalle. Tämä lisää keikkojen vetovoimaa myös Helsingin ja Tampereen suunnalta. Työtiloja ja tekniikkaa on tulossa niin taiteilijoille kuin muillekin luovan alan yrittäjille. Tilaan on piirretty myös mediatuotantoihin sopivaa studiotilaa, tilaa ulkoilmatapahtumille, näyttelyille, konferensseille jne. Kyseessä on siis pysyvän keskuksen perustamisesta."

Lue näistä linkeistä artikkeleita asiaan liittyen:

http://www.turku2011.fi/public/default.aspx?contentid=155917&nodeid=14281

http://www.ts.fi/online/kulttuuri/72296.html

http://yle.fi/alueet/teksti/turku/2010/02/kulttuuritalokiista_muhii_turussa_1435965.html?origin=rss

http://www.turkulainen.fi/Paikallisuutiset/Kaikki-uutiset/Luovan-talouden-keskus-vaatii-rahaa-ja-poliittista-tahtoa

http://www.turku.fi/public/default.aspx?uielementsize=2&nodeid=4899&contentid=113346

http://www.ts.fi/online/kulttuuri/113450.html

 

Luovan talouden keskus myös Poriin

Luovan talouden keskusta suunnitellaan myös Poriin. Kuulin siitä ensimmäisen kerran viime kesänä osallistuessani Pori Jazz for Professionals seminaariin. Pori Jazzin Jyrki Kangas esitteli hienoa hanketta, sijaintipaikkana Porin Oluttehdas.

Tämä onkin oiva täydennys Porin kaupunkikehityksessä. Porin Puuvilla ja kaupunkipuisto saisivat täydennystä. Sykkivä kaupunki tuo Pori!

Missä ja milloin Raumalla?

Nyt olisi Raumalla näytönpaikka, että emme asu kulttuurityhjiössä, vaan täällä meilläkin on näytettävää ja innovatiivista osaamista. Ei siis vain tyydyttäisi olemassaoloon, vaan asioiden esilletuominen ja jalostaminen korostuisi.

Kordelinin säätiön taidekokoelman esilletuomiseen on jo rahat. Mutta mikä on asemapaikka? Valmistellaanko tätäkin asiaa verhojen takana? Voisiko meilläkin sijaita isompi sateenvarjon lailla toimiva luovan talouden keskus?

Kaupunkimaantieteen koulutuksen saaneena on pakko myöntää, että asian pohtiminen innostaa valtavasti. Tässä yhteydessä nostan jälleen esille Kampus-projektin. Mitä asialle kuuluu? Onko se jo haudattu? Kirjoitin keväällä 2008 pääjutun aiheesta länskäriin. Täällä luettavana. Kanali-Kampuksen yhteyteen kyseinen luovan talouden ja kulttuurin keskus olisi mitä luontevin. Kanalin helminauha täydentyisi. Toisena paikkana näkisin Valtakulman Erkki Huttusen 30-luvulla suunnitteleman funkkis-ajan rakennuksen. Rakennus on yksi Rauman merkittävimmistä rakennustaiteellisesti arvokkaista kohteista, joka on tällä hetkellä hävettävässä kunnossa. Luovan talouden keskus saisi luontevasti lisätiloja radan toisella puolella sijaitsevista arvokkaista 1800-luvulta peräisin olevista makasiinirakennuksista. Näkisin tämän loistossaan lasisillalla yhdistävänä kokonaisuutena, restauroituna vanhaa kunnioittaen. Kanali-kampuksessakin on sama idea.

Olen iloinen siitä, että NYT-liitteen kirjoituksen sysäämänä normaalia useampi on osallistunut paikallislehtien palstoilla kulttuurityhjiö-keskusteluun. Toivon tämän jatkuvan. Eräs kirjoitti ja vertasi Raumaa Pohjois-Korean sulkeutuneeksi yhteiskunnaksi. Mitään vaikutteita ei saa tuoda ulkoa ja sisälläkin vallitsee tarkoin määrätty ja valvottu koodisto.

Asumme Raumalla kahden innovatiivisen ja luovan, kehittyvän kaupungin välissä. Suurimpana ongelmana näen akateemisen, alan osaajien keskustelun puutteen. Turussa ja Porissa poikkitieteelliseen osallistuvaan kaupunkisuunnitteluun koulutetaan maantieteen- ja maisematieteen laitoksilla. Meiltä puuttuu humanistinen näkökulma. Kysymys on ihmisen käyttäytymisestä kaupunkitilassa ja sen arvioinnista. Hyvä kaupunkisuunnittelu ei synny piirustuspöydällä eikä koostu numeroista vaan laadusta.

Kun olen viimeisen vuoden aikana vieraillut Turussa, paikka huokuu ja kuhisee ensi vuoden Kulttuuripääkaupunkihankeen valmisteluja. Suuri kaupunkinäyttämö on rakentumassa isolla tahdolla ja voimalla Suvi Innilän vetämänä. Seuraan erittäin mielenkiinnolla erilaisilla saiteilla hankkeen edistymistä. Sosiaalinen media on erittäin oiva tähän tarkoitukseen. Toteutukset ja osaaminen ovat teknisesti korkeatasoisia.

Kaupunkimaantieteen professorini Harri Andersson kirjoitti Turun Sanomissa 17.2.2010 mielenkiintoisen pääkirjoituksen (valitettavasti en löydä kirjoitusta netistä tähän hätään). On oleellista kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeen arvioida hankkeen onnistumista. Kenelle pääkaupunki on suunnattu? Kenen kaupunki? Onko se vain pienen ryhmän suuri yhteinen ponnistus vai palveleeko se suurempaa yleisöä ja kaupungin asukkaita? Tunnemmeko nimeltään muita kulttuuripääkaupunkeja menneiltä vuosilta? Tässä puhutaan juuri ydinosaamisalueestani.

Joka tapauksessa sykkivä ja poreileva kaupunkikulttuuri vaatii yhteistyötä eri toimijoiden kanssa ja sallivaa ilmapiiriä. Osallistuvassa suunnittelussa kaupunkilaisten toiveet otetaan huomioon.

Avainsanat: luovakeskus, luova talous, kulttuurikeskus, Turku, Pori, Rauma, politiikka, kaupunkikulttuuri, Harri Andersson, Suvi Innilä, Turku 2011 kulttuuripääkaupunki, Wärtsilän konepaja, VR:n konepaja, Porin Oluttehdas, Valtakulma, makasiinit, arkkitehtuuri

Hymy piristää päivääsi

Tiistai 23.2.2010 - Paula Niittynen

Hymy on kanssaihmisen huomioonottamista. Ulkomailla ihmisen hyvän itsetunnon tunnistaa hymystä.

paula2010_3.jpg

Avainsanat: hymy, hymyily, itsetunto, suomalaisuus

Postmodernissa johtamistavassa moka on lahja

Maanantai 22.2.2010 - Paula Niittynen

Antaudu postmodernin johtamisen vietäväksi, ennen kuin se vie sinulta jalat alta. Itsensä likoonlaittava luova johtaminen on kohta tätä päivää. Uuden luominen on oleellisempaa kuin vanhan rakenteen pystyssäpitäminen.

Vanhan polven johtajilta taito elämänmakuiseen inhimillistämiseen puuttuu.

nolo.jpg

 

Avainsanat: postmoderni johtaminen, moka, yhteiskunta, johtaminen

Uusi syke oopperakulttuuriin

Lauantai 20.2.2010 - Paula Niittynen

Kevään huipennus lähenee. Lue Umamin tuoreimmasta artikkelista Lupaus keväästä -konsertin tunnelmia muutamaa viikkoa ennen tapahtumaa.

kares_pellossa.jpg

Avainsanat: Mika Kares, basso, oopperalaulaja, Lupaus keväästä -konsertti, Rauma, kulttuuri, Lifestylejulkaisu Umami

Muistammehan ystäväämme

Sunnuntai 14.2.2010 - Paula Niittynen

Alati mielessä ja sydämessä - YSTÄVÄ

ystvnpiv10.jpg

Avainsanat: ystävänpäivä, kortti, kukka

Pariisi on lähempänä kuin uskoitkaan

Lauantai 13.2.2010 - Paula Niittynen

Olisitko vielä puolitoista vuotta sitten uskonut, että Raumalle saadaan rantautumaan iltakahvila-, viini-, tapas ja jazzklubitunnelma? Mannermainen paikka, josta kuhistaan myös toisella puolella Suomea. Tämän kaiken teki Iida Lampi. Hän, joka aiemmin meille raumalaisille tuli tutuksi superpesispelaajana. No ihmekös tuo. Me urheilijat (ja ex-sellaiset) olemme tunnetusti sinnikkäitä ja kilpailuhenkisiä luonteeltamme. Iida teki kaiken hyvällä maulla ja uskoen projektin onnistumiseen pitkällä jänteellä.

Lue Umamista tuore haastatteluni Cafe Salin uuden SALI Lounge Wine&Kitchenin avaamisen tunnelmista. Jutussa on extra paljon valokuvia. Paikka kun nyt sattuu olemaan niin kuvauksellinen :)

Jutun yhteydessä on arvonta. Kaikkien maaliskuun puoleen väliin mennessä kommentoineiden kesken arvontaan 15€:n arvoinen lahjakortti Saliin.

 

Loungen_koriste

 

Loungen_lasit

Avainsanat: Cafe Sali, Sali, SALI Lounge Wine&Kitchen, Iida Lampi, espresso, kahvila, Rauma, Vanha Rauma, tyylikäs sisustus, sisustus, vanha pankki, kauppahalli, arvonta

Fasaani hautui siiderissä

Torstai 4.2.2010 - Paula Niittynen

Saimme tänään mieheni vanhemmilta ihanan espressotuliaisen tamperelaisesta luxus keittiöliikkeestä, Keittiöelämää. Liike tuo maahan monenlaisia deluxe herkkuja, kuten pastaa, kahvia, oliiviöljyä, tiettyjen tuottajien tuotteita ainoana Suomessa. Liike on siis samantyyppinen kuin Helsingissä oleva Eiring, mutta valikoima on edellisestä syystä hieman erilainen. Tamperelaisessa liikkeessä on vaikuttava valikoima keittiövälineitä.

 

Stella

 

Ruokateemalla jatkoin myös iltaamme. Tällä kertaa vuorossa oli fasaanin valmistaminen. Wokkasin nopean kasvispedin. Fasaanin kypsensin kuparipannussa siiderissä. Nopeaa ja hyvää!

fasaani_pannulla.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

fasaani2.jpg

Avainsanat: fasaani, siideri, hauduttaa, espresso, Keittiöelämää,

Taatelia antamaan makua

Tiistai 2.2.2010 - Paula Niittynen

Illallisellamme oli tänään taatelisalaattia, johon tuli myös avokadoa, pekaanipähkinöitä ja vuohenjuustoa.

taatelisalaatti.jpg 

 

 

 

 

 

 

Kävin päivällä pitkästä aikaa parissa liikkeessä pyörähtämässä. Etsin ulkoiluasua. Löysin oikean värisen paikallisesta second handista ja urheiluliikkeestä. Asu on niin ihastuttava, että sen kanssa voi liikkua muuallakin kuin pulkkamäessä.

Kultainen_ulkoiluasu

Avainsanat: taatelisalaatti, kultainen ulkoiluasu