Share |

IdeaHiomo

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Työnäytteitä

Synttärikukat

Uusimmat kuvat

Tuomoniemenranta
Yölamppu

Nimpparilahjoja

Torstai 28.1.2010 - Paula Niittynen

Pojallamme on tänään nimipäivä. Ihanainen täti oli lähettänyt veljen pojalleen lahjan. Mauri Kunnaksen kuvakirja löi heti läpi suosiossaan. Kävimme myös kahdestaan vaateostoksilla ja toisen satukirjan ostamassa nimpparisankarille.

Nimpparilahjat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Haluan muistuttaa tässä samalla, että sinulla on vielä viikko aikaa osallistua Mika Kareksen konserttilippujen arvontaan. Käy siis vastaamassa kiiruusti täällä.

Avainsanat: nimipäivä, lahja

Hirvipaistin kimpussa

Sunnuntai 24.1.2010 - Paula Niittynen

Eilen teki mielemme hankkia sunnuntai illalliseksi hirvipaistia. Mistä lie sekin mielihalu syntynyt.

Riistaa olen valmistanut usein. Hirveä en paistin muodossa ollut ennen valmistanut, mutta ryhdyin valmistukseen samoin ottein kuin poro olisi ollut kyseessä.

Valmistin paistille ensin yrttisen marinadin tinjamista sekä morttelin kautta hieman katajanmarjaa. Lisukkeen valmistin tikunmallisiksi leikatuista luomuperunoista, porkkanoista, sienistä, sipulista ja oliiveista, tinjamilla maustaen ja kuullottaen hyvässä oliiviöljyssä. Kastikkeeksi sopi punaviinikastike.

Uunin kautta kypsynyt paisti oli hyvää, joskin omasta mielestäni 5 min. liian kauan kypsynyt. Myyjä vakuutteli paistin vaativan pidemmän kypsytyksen. Uskon siis itseäni jatkossakin.

hirvipaisti.jpg

 

hirvipaisti2.jpg

Avainsanat: hirvipaisti, sunnuntai illallinen

Kevätmielellä

Sunnuntai 10.1.2010 - Paula Niittynen

Alan olemaan melkoisen keväisellä mielellä. Ostin kotiini kukkia tuomaan raikkaan tuulahduksen tulevasta keväästä.

kevt10.jpg

 

Jos totta puhutaan, olen ollut keväisellä mielellä jo jonkin aikaa, muutaman kuukauden. Olen kaikessa "hiljaisuudessa" organisoinut ensi kevään Kareksen konserttia "Lupaus keväästä". Konsertin graafisen ilmeen hakeminen väänsi pakollisesti mielentilani ja värimaailmani keväiseksi.

Umamissa on kilpailu, johon vastaamalla voit voittaa Mika Kareksen maaliskuun konserttiin kaksi lippua. Käythän vastaamassa.

Avainsanat: kevät 2010, keväiset värit, kilpailu

Basso Mika Kares konsertoi Raumalla maaliskuussa

Lauantai 9.1.2010 - Paula Niittynen

Satakunnasta kotoisin oleva oopperalaulaja, basso Mika Kares konsertoi Rauma-salissa 21.3.2010 klo 18.00. Ennakkoliput tulevat myyntiin maanantaina 11.1.2010 Lippupisteen kautta.

Suora linkki tapahtumaan http://www.lippu.fi/PublishedService?pageID=18&freePage=516&itemcode=147811
Tapahtumanumero 21857. Liput alkaen toimituskuluineen 11,5 – 21,5€ (lapset alle 17-vuotta, opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset).

Kareksen syksyn 2009 Festivo-konsertti Raumalla oli loppuunmyyty.

”Lupaus keväästä” – konsertissa Karesta säestää pianisti Jussi Rinta. Konsertissa kuullaan mm. Kokkosen Viimeiset kiusaukset - Paavo Ruotsalaisen kaksi monologia ja Kuulan Eteläpohjalaisia kansanlauluja. Koko ohjelmisto www.lippu.fi

Tällä viikolla on Karekselle vahvistunut huippusopimus Valencian Oopperaan keväälle 2010 Verdin La Traviataan Dr. Grenvilin rooliin. Valencian oopperatalo on merkittävä. Kareksen saaminen esiintymään maaliskuun lopulla Rauma-saliin oli hiuskarvan varassa, sillä loma Valencian harjoituksista vaati neuvotteluja.

Kareksesta povataan kestotähteä suurten suomalaisten bassojen joukkoon. Tuoreimmat muut merkittävät kiinnitykset ovat Salzburgin Mozart-viikoille 2011 ja sopimus Suomen Kansallisoopperan Verdin Aidaan ja Puccinin La Bohèmeen ensi syksynä. Karekselle myönnettiin viime marraskuussa Bayreuth-stipendi. Kareksesta kuullaan vielä pitkään. Yksi hänen salaisuuksistaan on uskomaton karisma. Hän on ilmeikäs esiintyjä ja mieheltä löytyy kosolti näyttelijänlahjoja.

Lisätiedot:
Tiedotus/markkinointi Paula Niittynen
p. 0500-774634 paula.niittynen@gmail.com

www.mikakares.com
www.paulaniittynen.net/31 sekä muut tiedotteet www.paulaniittynen.net/27
uudet promokuvat pyynnöstä (Kuvaus Seppo J. Sirkka Kulttuuritehdas Korjaamolla 30.11.2009)

www.lippu.fi

lupaus_kevst_juliste2.jpg

Avainsanat: Mika Kares, basso, oopperalaulaja, musiikki, klassinen musiikki, konsertti, Lupaus kevästä -konsertti, Rauma-sali, Rauma

Kilttien juhlaa

Lauantai 2.1.2010 - Paula Niittynen

Elämässäni on ollut etuoikeus olla mukana sveitsiläisissä häissä. Ne pidettiin reilu kymmenen vuotta sitten Pikku-Pukin saaressa Turun edustalla. Vietin itsekin sittemmin siellä häitäni.

Tänään minulla oli kunnia seurata skottilais-suomalaista kastetilaisuutta. Kyseessä oli myös yllätyshäät. Pikkukaksoset veivät sydämeni ja sain aimoannoksen vauvakuumetta heistä.

Melkein yhtä mielenkiintoista oli nähdä livenä skotlantilaisten kansallispuku - kiltti.

Laitan tähän muutaman näytekuvan juhlista. Kaikkiin kuviin en ole ehtinyt kysyä julkaisulupaa, joten sitä odotellessa maistiaisia, joihin lupa heltisi.

kiltit.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

villekynttil2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

mummuellu2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

kallemummu.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

ellu_ja_nella.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

elluvauva.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

kallejoona.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

jyri_soft.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

elluvauva_soft.jpg

Avainsanat: kaste, kastejuhla, yllätyshäät, kiltti, skotti

Koskemattomuus ja hiljaisuus lumessa

Perjantai 1.1.2010 - Paula Niittynen

Vuoden ensimmäisellä kävelyretkelläni kameraani tallentui lumisia kuvia, joissa pilkahdus auringonsäteistä. Katso kuvat Umamista.

Vene_lumen_alla

Avainsanat: talvimaisema, kävelyretki