Rauhan sanoma saapui RaumallePerjantai 31.7.2009 - Paula Niittynen Mieheni piti ensimmäistä kertaa ympäristöpainotteisen rippileirin Raumalla. Leiri piti sisällään useita yhteiskunnallisia aspekteja. Hän oli kutsunut eri alojen asiantuntijoita pitämään luentoja omien oppituntiensa lisäksi. Mieheni suunnitteleman leirin yhden oppitunnin aiheena oli rauhankasvatus. Annoin miehelleni vinkin pyytää hyvää ystävääni ja maantieteen kurssikaveriani tulemaan luennoimaan rauhankasvatuksesta. Annukka V. D. B. on ansioutunut kyseisellä alalla. Tällä hetkellä hän työskentelee kouluttajana MKFC Helsinki Collegessa. MKFC:n toiminnan pohjalla on ideologia köyhyyden vähentämisestä koulutuksen kautta. Tämä puolestaan juontaa juurensa YK:n asettamiin Vuosituhattavoitteisiin (http://www.vuosituhattavoitteet.fi/). Vuonna 2008 Nobelin rauhanpalkinnon saanut Martti Ahtisaari on puolestaan toistuvasti esittänyt ajatuksen siitä, että koulutus on yksi merkittävimmistä tavoista edistää rauhaa ja ehkäistä tulevia (aseellisia) konflikteja ennalta. Tarjoamalla uudenlaisia koulutusmahdollisuuksia kolmansiin maihin MKFC Stockholm College ja Helsinki College yhdessä pyrkivät edistämään ihmisoikeuksien entistä parempaa toteutumista maailmanlaajuisesti. Itse toivon, että voin järjestää Raumalle myöhemminkin tilaisuuden, jossa hän pääsee kertomaan maailmankaikkeudemme olemassaolon tärkeimmästä asiasta. Hänen toinen tärkeä teemansa "gender equality" liittyy oleellisesti rauhankasvatukseen. Itse katson teemaa länsimaisen kaupunkitutkijan näkökulmasta, naisen tilankäytön tasa-arvon kannalta sekä väkivallanpelon kannalta. Tällaista pientä Raumaa kutsutaan usein "lintukodoksi", joka saa minun niskakarvani pystyyn. Ei sellaista olekaan. Käännämmekö päämme olemassaolevilta ongelmilta? Pistämmekö päämme pusikkoon? Vai lakaisemmeko ongelmat Poriin?! |
|
Avainsanat: rauha, kasvatus, rippikoulu, politiikka, yhteiskunta, Rauma |