Share |

IdeaHiomo

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Työnäytteitä

sali-lounge8-575x382

Uusimmat kuvat

Tuomoniemenranta
Yölamppu

Rauhan sanoma saapui Raumalle

Perjantai 31.7.2009 - Paula Niittynen

Mieheni piti ensimmäistä kertaa ympäristöpainotteisen rippileirin Raumalla. Leiri piti sisällään useita yhteiskunnallisia aspekteja. Hän oli kutsunut eri alojen asiantuntijoita pitämään luentoja omien oppituntiensa lisäksi.

Mieheni suunnitteleman leirin yhden oppitunnin aiheena oli rauhankasvatus. Annoin miehelleni vinkin pyytää hyvää ystävääni ja maantieteen kurssikaveriani tulemaan luennoimaan rauhankasvatuksesta. Annukka V. D. B. on ansioutunut kyseisellä alalla. Tällä hetkellä hän työskentelee kouluttajana MKFC Helsinki Collegessa.

MKFC:n toiminnan pohjalla on ideologia köyhyyden vähentämisestä koulutuksen kautta. Tämä puolestaan juontaa juurensa YK:n asettamiin Vuosituhattavoitteisiin (http://www.vuosituhattavoitteet.fi/). Vuonna 2008 Nobelin rauhanpalkinnon saanut Martti Ahtisaari on puolestaan toistuvasti esittänyt ajatuksen siitä, että koulutus on yksi merkittävimmistä tavoista edistää rauhaa ja ehkäistä tulevia (aseellisia) konflikteja ennalta. Tarjoamalla uudenlaisia koulutusmahdollisuuksia kolmansiin maihin MKFC Stockholm College ja Helsinki College yhdessä pyrkivät edistämään ihmisoikeuksien entistä parempaa toteutumista maailmanlaajuisesti.

Itse toivon, että voin järjestää Raumalle myöhemminkin tilaisuuden, jossa hän pääsee kertomaan maailmankaikkeudemme olemassaolon tärkeimmästä asiasta.

Hänen toinen tärkeä teemansa "gender equality" liittyy oleellisesti rauhankasvatukseen. Itse katson teemaa länsimaisen kaupunkitutkijan näkökulmasta, naisen tilankäytön tasa-arvon kannalta sekä väkivallanpelon kannalta.

Tällaista pientä Raumaa kutsutaan usein "lintukodoksi", joka saa minun niskakarvani pystyyn. Ei sellaista olekaan. Käännämmekö päämme olemassaolevilta ongelmilta? Pistämmekö päämme pusikkoon? Vai lakaisemmeko ongelmat Poriin?!

Avainsanat: rauha, kasvatus, rippikoulu, politiikka, yhteiskunta, Rauma

Stereotypioita vastaan

Maanantai 27.7.2009 - Paula Niittynen

Jatkan taisteluani tylsyyttä, mielikuvituksettomuutta, stereotypioita ja tasapäistävää yhteiskuntaa vastaan Satakunnan leveyspiirillä.

tylsyys.jpg

 

 

Sosiaalipsykologian opinnoissa jo opin, että yleistyksellä eli stereotypialla tarkoitetaan ihmisryhmässä vallitsevaa mielikuvaa omasta tai etenkin toisesta ihmisryhmästä. Näin se liittyy läheisesti ennakkoluuloihin ja rasismiin.

Avainsanat: stereotypia, tylsä, tylsyys, mielikuvituksettomuus, tasapäistäminen, ennakkoluulo, rasismi

Harmaansävyjä

Lauantai 25.7.2009 - Paula Niittynen

Löysin kahden viikon päästä pidettävään Festivon päätöskonsertin taiteilijatapaamiseen Vintage-mekon second handista.

Valkoinen_vintagemekko

Näin tämän tapaisen uutena Muotikuussa, hinnaltaan 350€. Kangas on kevyttä läpikuultavaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Chanel-aurinkolasit

Samalla kertaa löytyivät nämä harmaansävyiset kaulakoru sekä Chanelin aurinkolasit.

Laseista pidän kovasti. Olin pari päivää aiemmin hankkinut samansävyiset kuvioidut sukkahousut. Ne sopivat kivasti luumunväristen lakerikenkieni kanssa.

Avainsanat: vintage-mekko, helmet, Chanel-aurinkolasit

Ilmastonmuutosta vastaan

Perjantai 24.7.2009 - Paula Niittynen

Tänään on henkilökohtainen vetoomukseni ilmastonmuutosta vastaan Rauman Mustanpitsinyönä.

 

ilmastointi.png

Avainsanat: ilmastonmuutos, vetoomus, yhteiskunta, politiikka, Rauma

Karvaröyskä

Torstai 23.7.2009 - Paula Niittynen

Eilisessä blogikirjoituksessani viittaan uusimpaan Gloriaan, josta sain inspiraation ostamilleni kukkasille ja kynttilöille. Tässä tämä kuva.

Syksynvarit

Tuollaiset viininpunaiset lakerikengät minulla jo on. Nuo keltaiset silmälasipokat olisivat ihanat. Pitääpä mennä Silmäoptikoille katsastamaan.

 

 

 

Konjakit_saappaat

Nämä konjakinväriset saappaat haluaisin. Edelliset menivät rikki, kun keväällä poljin pahvilaatikoita rikki edellisen esimieheni käskystä, tällainenkin kuuluu johdon assistentin työnkuvaan??. Pitäisikö lähettää lasku hänelle?

 

 

 

 

 

 

 

Karvaroyska

Olin tänään Naantali Spassa ja taisin rentoutua hyvin, koska päätin hankkia tällaisen karvaröyskän itselleni huomiseksi Mustan pitsin yöksi. On se sen verran hupaisa tapahtuma.

Mieheni ei vielä luvannut laittaa omaa karvahattuaan päähän. Katsotaan...

Avainsanat: karvalakki, konjakki, pukeutuminen, Mustan pitsin yö, muoti

Syksyisissä tunnelmissa

Keskiviikko 22.7.2009 - Paula Niittynen

Kävin tänään kirjaston lehtilukusalissa lukemassa erilaisia lehtiä ja julkaisuja. Selailin myös kaikkien tunteman muotilehden Glorian. Se oli täynnä syksyn ihania uutuuksia.

Pidän eniten myöhäiskesästä, hämäristä illoista, mutta ah niin vielä lämpimistä päivistä. Värisävyt alkavat kuitenkin jo kääntyä syksyisiksi ja uutta muotia alkaa vähitellen virrata lehtien ja kauppojen hyllyille. Sesongin vaihtuminen on esteetikolle aina uudistumisen aikaa.

Inspiroiduin siitä syystä valmistamaan rakkaalle miehelleni kynttiläillallisen. Ostin hänelle myös kukkia. Värisävyiksi valitsin syksyisen tummankeltaisen ja viininpunaisen.

Syysvarit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Artisokkavartaat

Valmistin miehelleni vartaita parillalla, johon tuli artisokansydämiä, limeä sekä jättiravunpyrstöjä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eilisen Volter Kilpi kirjallisuusviikon annista voitte te kirjallisuuden ystävät lukea mieheni blogista.

Avainsanat: syksy, värit, Volter Kilpi

Huonekaluhelvetissä

Maanantai 20.7.2009 - Paula Niittynen

Koin merkillisen asian tänä aamuna. Minun piti lähteä tänään mieheni kanssa Kustaviin Volter Kilven kirjallisuusviikoille. Kuinkas kävikään? Mieheni ilmoitti, että siirretään Kustavin visiittiä tiistaille ja lähdetäänkin Ikeaan. Ikeaan!

Paikka ei ole designen ystävälle mikään huonekalutaivas. Mutta koska harrastan cross-ajattelua eli pidän designen, Pret a porterin ja vintagen yhdistämistä, lähdin mielihyvin katsastamaan tarjonnan.

Tällaisen linjakkaan huonekalun löysimme. Onko se teidän mielestänne uusi piano, kampauspöytä vai sivupöytä?

Sivupoyta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Harrastin tänään muutakin sisustamista. Mitä mieltä olette, voiko kulttuuritapahtumat olla Suomessa samalla pyykkinarulla?

Pyykkinaru

Avainsanat: Ikea, sivupöytä, kulttuuri, sisustaminen

Burlesky saapui Raumalle

Sunnuntai 19.7.2009 - Paula Niittynen

Olin eilen katsastamassa Burleskyn kaupunkijuhlaa teatterilla. Taustaa asialle löydät täältä.

Tämä balettiesitys oli parasta antia.

burlesky.png

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 - - - - -

Jälkikirjoituksena poiminta tämän päiväisestä paikallislehdestä. Paikallisten viihdemiesten mielestä Raumalle pitäisi saada PR-henkilö, joka terävöittäisi Rauma-brändiä. Asiasta on helppo olla samaa mieltä. Yhteystietoni on tässä. Teen mielelläni tarjouksen.

Avainsanat: Burlesky, Rauma, PR-henkilö, brändi

Kirja-arvostelublogin lanseeraus

Lauantai 18.7.2009 - Paula Niittynen

Nyt kirjallisuudesta ja sanataiteesta kiinnostuneet höristäkää korvianne. Mieheni on avannut omat kotisivunsa ja on aloittanut kirja-arvostelublogin kirjoittamisen.

Yllätys ei ole varmaan suuri, että visuaalinen ilme on minun käsialaani. Sisällöntuotannon kunnia kuuluu miehelleni.

Kuten hän sivuillaan asian ilmaisee, hän toivottaa tervetulleiksi jakamaan kanssaaan ajatuksia asioista, jotka hän kokee keskeisiksi ja kiinnostaviksi. Molemminpuoliset mielenliikahdukset toteutukoot niillä sivuilla.

"Pyhät ja epäpyhät sanat, sanankäyttö, tarinat, kertomukset, vertaukset, retoriikka, riimit, skopokset, sanataide ja uusien maailmojen esiin taikomiset sanojen avulla ovat mitä suuremmassa määrin minun elämääni", toteaa mieheni sivuillaan.

verona.jpg

Avainsanat: kirja-arvostelublogi, lanseeraus, Ville Niittynen

Pori Jazz for Professionals kesäseminaari

Perjantai 17.7.2009 - Paula Niittynen

Vietin kaksi upeaa päivää Porissa. Osallistuin Turun Kauppakorkeakoulun ja Taikin järjestämään kesäseminaariin "Pori Jazz for Professionals".

Creative Leadership -ohjelman kasaama tapahtumatuotannon kesäseminaari oli alusta loppuun täyttä asiaa ja hyvin rakennettu. Parhaimmat puheenvuorot käyttivät Jyrki Kangas, Sibelius-Akatemian professori Timo Cantell ja Pori Jazzin toimitusjohtaja Katja Leppäkoski. Oli ilo katsoa ja kuunnella innostunutta presentaatiota. Laitoin muutaman sloganin paperille, muuta ei tarvitakaan:pori_jazz_for_professionals.jpg

BIG THINKING

EVERYTHING CAN DO

JUST DO IT

ÄLÄ PELKÄÄ

TEE MITÄ EI OLE VIELÄ TEHTY

TUNNELMA!!

 

 

 

Varsinkin Leppäkoski puhui kuin paulakieltä, tarkoitan sillä kaupunkimaantieteen eli sosiologista kielenkäyttöä. Sitä oli ilo kuunnella ja päästä samaan moodiin.

pori_jazz_20092.jpg

Loistava seminaari huipentui Kirjurinluodon jazzkonserttiin. Kuumaa oli!!

Kuvassa näkyy tämän vuoden graafinen ilme, joka on tämän ajan henkeen sopiva. Tällaisia näkee uusissa painotuotteissa paljon.

 

 

Avainsanat: Pori Jazz for Professionals

Askel Wimbledoniin

Tiistai 14.7.2009 - Paula Niittynen

Poikamme innostuu kaikesta urheilusta, kuten äitinsäkin. Innostunutta asennetta on ilo katsoa, osaan mennä hänen asemaansa hyvin.

Tänään pelasimme tennistä, sulkapallomailoilla ja sählypallolla. Minusta peli sujuu jo hienosti, vaikka verkkoa pihallamme ei olekaan. Se ei ole tässä vaiheessa oleellista.

Tennis

Meillä on monen sortin palloja, jalka-, tennis-, sulka-, sähly-, pesä-, baseball- ja beach volley -pallo.

Itse odotan ilmojen lämpeämistä, jotta pääsen rantalentistä pelaamaan hiekkarannalle. Pojan alakautta syöttö onnistuu jo hienosti.

Avainsanat: tennis

Rauma mereltä käsin

Tiistai 14.7.2009 - Paula Niittynen

Kotikatumme näyttää ihan kivalta myös mereltäpäin katsottuna.

Kotikatu_merelta

Sain kauniin ilman inspiroimana idean lähteä perheeni kanssa veneretkelle Kylmäpihlajaan.

 

 

 

 

 

Pojat_merella

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Purjevene

 

 

 

 

 

 

 

 

 

purjevene2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kylmapihlaja

Nautimme italialaisen piknikin Kylmäpihlajan rantakallioilla, tomaatti-mozzarella leipiä.

Vesibussi lähtee nykyisin uudistetusta Poroholman lomakeskuksesta. Huomasin ilokseni, että kyseinen keskus oli tupaten täynnä leiriytyviä lomalaisia. Ihan kuin Rauma olisi herännyt unestaan.

Avainsanat: Raumanmeri, Kylmäpihlaja

Pitsapäivä

Maanantai 13.7.2009 - Paula Niittynen

Poikamme kävi isänsä kanssa hyppäämässä pituutta Otanlahden urheilukentällä. Tulos parani jälleen viime kerrasta, ollen nyt 1,71 m. Voisiko joku kertoa minulle, onko se vähän vai paljon kolmevuotiaalta? Jos mietin liikunnanopettajaksi haaveilleena tätä tulosta, niin minusta se on aika hyvin.Tropicana_pitsa

Minä jäin kotiin tekemään pitsaa urheilevalle pojalleni. 

Avainsanat: pitsa

Leikkipuistoillen

Sunnuntai 12.7.2009 - Paula Niittynen

Muutaman sateisen päivän jälkeen oli mukavaa lähteä viettämään iltapäivää läheiseen leikkipuistoon. Leikkipuistossa on mukava laiva, jossa poikamme viihtyy erittäin hyvin.

laivapuisto3.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

laivapuisto2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

laivapuisto.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

potkulauta.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämän potkulaudattelun jälkeen tapahtui se historiallinen hetki eli pojan pyörästä ottiin apupyörät pois. Ihme ja kumma, hän ajoi jo monta metriä yksin. Vain käännyttäessä tarvitsi apua. Valitettavasti kuvaa en saanut.

 

Avainsanat: leikkipuisto

Luottokosmetiikkaa

Perjantai 10.7.2009 - Paula Niittynen

Unohdin eilisessä blogikirjoituksessani esitellä kaikki tuliaiseni. Toki ostin muutakin kosmetiikkaa itselleni. Valitsin Lancomen uuden herkullisen punaisen huulikiillon kanssa samanväriset kynnet manikyyrissä. Lancomen puuterit ovat olleet luottokosmetiikka minulle jo opiskeluajoista lähtien.

lancome.jpg

L'occitanen kylpytuotteita olen käyttänyt jo tovin. Halusin kokeilla tätä vihreän teen tuoksuista, joka osoittautuikin positiiviseksi yllätykseksi.

Avainsanat: Lancome, L'Occitane

Ylellisyys on ulottuvillamme

Torstai 9.7.2009 - Paula Niittynen

Ylellisyyttä on muutakin kuin aineellinen. Henkinen ylellisyys avaa uusia näkökulmia ja näköaloja.

molier.jpg

Hotellimme ravintolassa oli loistava valikoima kirjoja. Tutustuin mm. Molierin kolmeen näytelmään ranskaksi.

Hotellivalintamme osui nappiin. Viiden tähden Hotel Telegraaf oli elämyksellinen kokemus. Menemme sinne varmasti vielä useasti, ehkäpä jo ensi jouluna.

Värimaailma oli mieluinen, yhdistelmä mustavalkoista modernia sekä ruskean ja kullan sävyjä, kristalleja unohtamatta.

Palvelu ja ilmapiiri oli rennompi kuin esimerkiksi Suomen ainoan viiden tähden hotellin. Telegraaf kuuluu Small Luxury hotels -ketjuun.

Puutteita ja huomautettavaa toki löytyi, mutta lomaa se ei pilannut.

 

tchaikovsky.jpg

Restaurant Thcaikovskyssa söimme suussa sulavia blinejä kahdesti.

Blogia kirjoittaessani kuuntelen Thcaikovskyn 1812 -kappaletta. Se on upean voimallinen.

 

 

 

telegraaf.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

telegraaf_lobby.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

telegraaf_lobby_ville.jpg

Lobby oli viihtyisä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

tulipallo.jpg

Tallinnan matkaani on jo vuosia kuulunut visiitti Boccaan.

Olen tästä tulipallosta kertonut ennenkin. Hämmästyttävää on se, että en ole atmosfääriin vieläkään kyllästynyt.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

kaarikatto.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

bocca_vessa.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

bocca_vessa2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

bocca_pasta.jpg

Ruoka Boccassa on aina ollut erittäin hyvää. Pastan maut ovat herkkiä.

 

 

 

 

 

 

Hotellin hyvän tason kruunasi Spa-osasto. Rentouduimme täydellisesti steam-saunassa ja altaissa.

Gucci

Tuliaisina itselleni toin ihastuttavan hajuveden Guccin. Korvikset ovat Muranon lasin uniikit.

 

 

 

 

 

 

Loft-kirja_Tallinna

Mukaani tarttui luonnollisesti myös uusi Loft-kirja.

Avainsanat: ylellisyys, Hotel Telegraaf, Bocca, Tallinna

Punamusta päivä osa II

Sunnuntai 5.7.2009 - Paula Niittynen

Minulla oli tänään jälleen punamusta päivä. Olen tammikuussa 2009 viettänyt edellisen kerran punamustaa päivää, kerron siitä täällä.

Sain inspiraation mennä Rauman Taidemuseoon katsomaan Eino Valtosen kaupungille lahjoittamaa taidenäyttelyä. Inspiraation siihen sain tämän päivän paikallislehden yleisönosastonkirjoituksesta. Kirjoituksessa Sauli Ahvenjärvi tyylitteli mehevän ja ytimekkään kirjoituksen, jossa kannusti kaikkia asukkaita katsastamaan kokoelman. Mielestäni erittäin hyvää mielipidevaikuttamista ja toimivaa. Vaikuttihan se minunkin sunnuntaiohjelmaani samantien.

Mikko_Paakkola

Yläkerran kokoelma oli upea, kiistatta. Siitä voisin kirjoittaa ihan oman blogikirjoituksen.

Minuun teki lähtemättömän

vaikutuksen alakerran modernin taiteen näyttely. Vedin syvään henkeä, kun löysin nämä kaksi upeaa isoa teosta. Ne ovat Mikko Paakkolan ja tehty rautalevylle. Sain luvan kuvata teokset. Olisin jo varmaan ripustamassa niitä ylös korkealle seinälleni ellei hinnaksi olisi ilmoitettu 8 000€.

Taidemuseosta menin kevyelle lounaalle, jossa sain mukavaa ja herrasmies seuraa Toukosta.

Ennen kotiinpaluutani minun oli pakko kurvata nopeasti Torinkympin kautta. Sieltä löysin tämän punamustan puseron.

Punamusta_silkkipaita

Avainsanat: punainen, musta, valkoinen, taide

Viileä päivä

Lauantai 4.7.2009 - Paula Niittynen

Perheemme kävi tänään Salissa kahvilla. Koska ilma oli yhtä viileä kuin eilen, pukeuduin piukkoihin farkkuihin ja pitkiin saappaisiin.

peilin_edess.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

oranssipeili.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

shampanjatakki2.jpg

 

Avainsanat: kahvilla, muoti

Raumanmeri esteetikon silmin

Perjantai 3.7.2009 - Paula Niittynen

Poikani pyysi anovalla äänellä aamulla, että pääsisi tänään Kiikartorniin katsomaan maisemia. Mikäs siinä ajattelin. Ilma oli tänään poikkeuksellisen viileä, joten laitoimme kaikille farkut jalkaan. Pojalla taitaa olla paras kunto meistä, sillä hän oli nopeimmin kiivennyt ylös torniin. Hmm, pitäisikö asialle tehdä jotain?

Kiikartorni

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

rauman_esitteet.jpg

Kiikartornin lipunmyynnistä bongasin nämä kauniit Rauman matkailuesitteet.

En ilmeisesti ole hetkeen käynyt missään kulttuurikohteessa, sillä en ole ennen nähnyt näitä onnistuneita pikkuopasvihkosia. Koko on erinomainen ja värimaailma täydellinen. Onnitteluni siis suunnittelijalle.

Toisen iloisen yllätyksen koin, kun tajusin, että Kylmäpihlajan majakka tarjoaa persoonallista majoitusta, Skärgårdssmak ravintolasta puhumattakaan. Mistähän on kyse etten ole asiasta ollut tietoinen aiemmin? Se, että olen vasta 2 vuotta Raumalla asunut vai mistä?? Itse olen 90-luvulta saakka käynyt kesäisin Kustavin kyseisen ketjun ravintolassa syömässä. Joka tapauksessa Kylmäpihlajalla on erittäin onnistuneet kotisivut, kannattaa mennä tutustumaan. Itse innostuin heidän kokousmahdollisuudestaan. Monet yritykset miettivät hiki otsallaan, että missä viettäisi seuraavan kick-offin tai kevätjuhlan. Tässä minun suositukseni.

Olen myös iloinen uudistuneesta Rauman Poroholmasta, viiden tähden lomakeskuksesta. Se on myös vesibussien kotisatama nykyisin.

Kulttuurimaantieteilijän kaupunkisuunnitteluun koulutetut aivoni suolsivat tällaisen ajatuksen. Poroholman lomakeskuksesta olisi mukava päästä vesibussilla Teatterille Rauman ydinkeskustaan. 80-luvulla tehdyssä Kanalin ranta-alueiden kehittämissuunnitelmissa oli tarkoitus tehdä laajennus Vähämaansillan länsipuolelle. Tähän altaaseen oli tarkoitus tulla vesibusseja ja saaristolaisveneitä. Lisäksi viereen piti tulla Kauppahalli kahvilaterassilla. Lue asiasta toimittajana kirjoittamani lehtiartikkeli. Klikkaa myös päästäksesi interaktiiviseen havainnekarttaan.

Purjeveneellä Poroholmaan tai Kylmäpihlajaan majoittuneet pääsisivät vesitse Rauman kulttuuritarjonnan äärelle, esimerkiksi teatteriin tai Rauma Summer Jazzeille. Why not?

Mitähän kaupunkisuunnittelussamme on mennyt vikaan viimeisen 30-vuoden aikana? Olen ilokseni huomannut, että Rauman kaupunkisuunnittelussa on tapahtunut positiivista virkistymistä viime aikoina. Varsinkin Parpansalin puiston kohennusprojekti on näyttävä esimerkki siitä. Olen myös iloinen kuinka asiasta on paikallislehdissä uutisoitu. Onkohan uudella kaupunkisuunnittelupälliköllä mitään osaa ja arpaa tähän virkistymiseen. Joka tapauksessa Parpansalin edustan Kanalin hiekkakäytävän korvaus puisella laiturimaisella elementillä on loistava valinta. Askel kohti merta. Kanalin Kaija eli "laituri" saa täydennystä. Tästä aiheesta kirjoitin koko sivun artikkelin viime kesänä.

Mutta mitä kuuluu Kanali-kampus -projektille? En ole sanaakaan lukenut siitä vuoteen.

Avainsanat: Rauma, Kylmäpihlaja, Poroholma, markkinointi

Polskuttelua ja herkuttelua

Keskiviikko 1.7.2009 - Paula Niittynen

Päivämme on ollut täynnä kesästä nauttimista, polskuttelua meressä, omassa altaassamme ja maukkaiden ruokien nauttimista.

Rantapallo

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Polskuttelu

Vedenpintaa uskaltanee nostaa pikkuhiljaa. Lämpötila tällä hetkellä altaassa 20 astetta.

 

 

 

 

 

 

Pionit09

Olen hurahtanut täysin etupihani puutarhan kukkien kuvaamiseen. Tänään pionit olivat parhaimmillaan. En tiedä kauniimpaa kukkaa.

 

 

 

 

Pionit209

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Timanttikukka

Timanttikukka on uusin tulokkaamme.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Katkarapuwok

Päivälliseksi wokkasin nopean katkarapuwokin, johon tuli limeä, kookosmaitoa, porkkanaa, kaalia, salottisipulia ja nuudelia sekä chiliä.

 

 

 

 

Juustokasvikset

Illalla grillasimme ruokaa ulkosalla. Foliovuokaan olin pilkkonut perunaa, kesäkurpitsaa, tomaattia, sipulia ja kanttarellia. Päälle ripottelin vuohenjuustoa sekä loraus 3 juuston kermaa.

Avainsanat: wok-ruoka, uima-allas

Vanhemmat kirjoitukset »