Share |

IdeaHiomo

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Työnäytteitä

Kaasutakka

Uusimmat kuvat

Tuomoniemenranta
Yölamppu

Yhteiskuntavastuuta parhaimmillaan

Share |

Torstai 12.2.2009 - Paula Niittynen


Olipa hienoa kuulla pitkästä aikaa hyviä talouselämän uutisia. Istuin bussissa tänään matkalla töistä kotiin ja kuuntelin kännykkäradiotani. Heristin korviani toimittajan ilmoittaessa, että Google on ostanut Haminan Summan tehdaskiinteistön. Hakukoneyhtiö muuttaa kiinteistön konehallikseen. Palvelinkeskuksessa tulee olemaan lukuisia tietokoneita. Uutisissa haastateltiin myös Suomen yhtiön maajohtajaa ex-luistelija Kokkoa.

Google saa minulta ainakin yhteiskuntavastuullisen papukaijamerkin teostaan. Yhtiö on valinnut sijainnin hyvin, sillä merenrantakaupunki takaa varman sähköntuotannon tuulivoimalla. Tietokoneiden jäähdytys vaatii paljon sähköä. Tämän lisäksi investoinnin työllisyysvaikutus saattaa olla merkittävä, Kokon mukaan jopa satoja. Tällä hetkellä työttömiä tietoliikenneinsinöörejä on varmasti liikaa. Paperitehtaan lopettamisen jälkeen tämä Googlen työllistävä vaikutus on varmasti Haminalle hieno piristysruiske ja imagovoitto.

Muistin eilen ostamani uuden sisustuskirjan Loftin. Siellä on aivan ihana kuva tehdaskiinteistöön saneeratusta toimistotilasta. Voisin kuvitella Googlen toimitilan näyttävän tältä tulevaisuudessa.

 

tehdastytila2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pasta_carbonara

Kun pääsin kotiin oli mieheni tehnyt tällaisen ihanan tuoksuisen pasta carbonara -annoksen minulle. Osaan arvostaa hänen uurastustaan.

Minulla on ilo tehdä miehelleni juhlaillallinen tulevana lauantaina. Syy on erinomaisen hieno: Tuomiorovasti otti tänään vastaan mieheni saarnanäytteen Tuomiokirkossa ja hän sai siten pitkän uurastuksen jälkeen pastoraalitutkinnon suoritettua. Kolme vuotta opiskelua ja tuloksena kiitettävin arvosanoin suoriutuminen. Eikös hän ansaitsekin vähintään 3-ruokalajin juhlamenuun?! Aion keksiä hänelle myös jonkun toisenlaisen yllätyksen, mutta siitä ei tässä yhteydessä enempää...

Avainsanat: yhteiskuntavastuu, Google, loft, pasta carbonara, pastoraali-tutkinto