Uraäidin sunnuntai

Sunnuntai 25.1.2009 - Paula Niittynen

Herättyäni aamulla laitoin ensimmäisenä pyykkikoneen päälle. Eilisen jälkeen neljäs koneellinen menossa. Kuivausrummusta viikkaan vaatteet pinoon. Siirryn keittiöön siivoamaan astiat tiskikoneeseen peseytymään. Sängyn petaaminen, lelut pois olohuoneesta, tavarat paikoilleen. Inhoan epäsiisteyttä omassa kodissani. Erityisesti sunnuntaina asunnon pitää olla järjestyksessä, niin ja muutoinkin.

Puen lapselleni ulkovaatteet päälle ja samaan aikaan itselleni lämmintä ylle. Reipas kävely ulkoilmassa on pakko taivaltaa, vaikka kurkkua karhistaa ja nenä vuotaa.

Kello käy jo kohta puoltapäivää. Kiirehdin ulkoa takaisin keittiöön ruokaa laittamaan perheelleni. Tänään on vuorossa lasagnea. Mehukas pastapaistos ei synny hetkessä. Samalla pelaan muistikorttipeliä poikani kanssa ja mietin mitä pakollista tehtävää on vielä tänään tehtävänä. Yksi pyykkikoneellinen on vielä pestävä. Silityspinoa en edes uskalla miettiä. Asunto on imuroimatta.

x x x x x x x x

Tämän päivän länskärin kolumnissa toimittaja Kangas kirjoitti lastenhoidosta ja uraäitiydestä. Kirjoituksessa kerrotiin aluksi, kuinka TV 1:n aamu-tv:ssä eräs kotiäiti puolusti lasten kotihoitoa. Päiväkotijärjestelmää hän vertasi natsi-Saksaan, jossa lapset pelastettiin järjestelmän huomaan etteivät vanhemmat pääsisi pilaamaan heitä.

Toimittaja Kangas kirjoittaa kolumninsa lopussa, että "sana uraäiti sisältää negatiivisen arvolatauksen. Uraäitihän ei ole äiti ensinkään vaan pelottava, kylmäkiskoinen supersuorittaja, jolle työ menee perheen edelle." Tämä valitettava stereotypiä saa minut raivon partaalle ja niskavillat nousemaan.

x x x x x x x

Olen halunnut jo kauan kirjoittaa äitiydestä ja sen myyteistä, paineista ja odotuksista sekä yhteiskunnan asettamista ristiriitaisista vaateista. (Olen kaksi hyvin mielenkiintoista lehtiartikkelia säästänyt kirjoittamista varten, mutta enpä tähän hätään löydä niitä.)

Lähden tätä isoa kokonaisuutta purkamaan siitä päästä, että kasvatustieteilijät ovat innokkaita väittelemään puolesta ja vastaan päiväkotikasvatuksesta ja sen aloittamisesta eri ikäisenä. Tämän lisäksi on suuri joukko kotipsykologeja, jotka luulevat tietävänsä kaiken kasvatuksesta, varsinkin muiden lasten kohdalla. Siihen joukkoon kuuluu paljon ns. luomuäitejä. Maailma on heillä kovin mustavalkoinen. He määrittelevät miltä äidin pitää näyttää ulkoisesti, miltä kuulostaa, mitä harrastaa lasten kanssa ja erityisesti minkälaiset elämän arvot pitää olla.

Itse katson tätä suurta härdelliä yläpuolelta. Näen yhteiskunnan antamat mahdollisuudet tehdä omat valinnat. Kuka haluaa kasvattaa lastaan kotonaan mahdollisimman pitkään, tehköön niin ja yhteiskunta on antanut siihen mahdollisuuden. Kenellä ei ole työnsä suhteen suuria odotuksia ja annettavaa työelämälle, kasvattakoon lapsensa kotonaan niin kauan kuin katsoo tarpeelliseksi.

Sitten on suuri joukko äitejä, joilla olisi ehkä ampitioita edetä urallaan ja tehdä uraauurtavia asioita työelämässään, mutta eivät uskalla "kovettua" ja tehdä unelmaansa todeksi. Heille on tärkeämpää yhteiskunnan hyväksyntä, äitiyden myytit ovat heillä ristiriidassa omien unelmiensa kanssa. He hautaavat unelmansa ja kapinoivat sisimmissään. Naisjohtajuutta ja sen vaatimuksia olen pohtinut eräässä länskärin uutisjutun kommentissani.

Sitten on ryhmä naisia, jotka kokevat, että heillä on paljon annettavaa yhteiskunnalle työpanoksena, poliittisissa riennoissa, kulttuurin tuottamisessa jne. He ovat aina tottuneet tekemään monia asioita yhtä aikaa ja olemaan liikkeessä. He ovat organisoinnin ammattilaisia. Heille Maslow`n tarvehierarkian ylimmälle portaalle eli itsensä toteuttamiseen palaaminen pikaisesti on itsestään selvyys. Heille työ ei ehkä ole työtehtävän suorittamista sinällään vaan pikemminkin merkityksellisiin asioihin vaikuttamista.

x x x x x x x

Lastenhoitoon ilmestyy Suomessa koko ajan uusia ohjeita ja suosituksia. Kun niitä vertaa esimerkiksi eurooppalaisiin suosituksiin, ovat ne kuin yö ja päivä. Vaatimusten viidakossa eläminen vaatii äidiltä lähdekritiikkiä ja vahvaa itsetuntoa. Samaan aikaan imetyssuositus lienee yhden vuoden ikään saakka, kun työnantaja jo odottaa sinun täysipainoista panostasi talouden kiristyvässä ilmapiirissä. Tällä hetkellä moni ei välttämättä uskalla pitää aiotun pituista äitiyslomaa peläten irtisanomista.

Aina päätös työelämään palaamisen ajankohdasta ei ole itsestä kiinni. Monilla pääkaupunkiseudun perheillä on yhä suurempia asuntovelkoja ja siten myös yhä suurempia asuntoja maksettavanaan. Tämäkin asia on jokaisen oma päätös.

x x x x x x x

Uskon vahvasti siihen, että ne mustamaalaajat ja syyttelijät, jotka ns. uraäitejä vahtaavat kyläpoliisin tavoin, ovat niitä, joiden oma unema jäi saavuttamatta, ehkä myös tällä ex-kampaaja/kotiäiti Mikkosella.... He ihailevat salaa työssään menestyviä äitejä, mutta antavat muille ymmärtää defenssin tavoin kuinka tuomittavaa se on. Kyläpoliiseihin kuuluvat myös eri sukupolven edustajat, joilla ei tällaisia erilaisia vaihtoehtoja ole ollut valittavanaan. Kaikilla ei ole myös vahvuutta tehdä elämästään sellaisen kuin itse haluavat, vaan sulautuvat mieluummin enemmistön hyväksyntään. Rohkeutta pelätään kaikin tavoin. Erilaisuus on pahasta, mitä pienempi kaupunki, sitä enemmän paine kasautuu.

Mielestäni oleellisinta on oman valinnan vapaus tehdä omat ratkaisunsa elämässään. Jokainen tietää mikä on parasta omassa perheessä kokonaisuudessaan. Päiväkodeissakin on tänä päivänä valinnanvaraa ja pedagogisissa suuntautumisissa/koulukunnissa. Muiden ihmisten valintojen kritisoiminen ei ole sitä minun kaipaamaani yhteisöllisyyttä, jossa ollaan kiinnostuneita aidosti kanssaihmisistä - se on huonotapaisuutta, tyhjyyden täyttämistä omassa elämässään.

x x x x x x x

Leikkaamassani lehtileikkeessä Anu Saagim ja Saimi Hoyer pohtivat kummissaan, kuinka monet naiset muuttuvat silmissä saadessaan lapsen. Heidän mukaansa he tulevat kuin hulluiksi ja on sairasta keskittyä vain perheeseen. Itsestään ei enää väliteta ulkoisesti. Ulkomaailman kontakteilla ja sivistyksellä ei ole enää merkitystä. Olisin halunnut kommentoida juttua, mutta en valitettavasti muista pitkästä haastattelusta kaikkea. Tämä voimakaksikko kutsuu itseään ylpeänä "pahis äideiksi". Haluan tähän vain sanoa, että tiedän monen avioeron lasten ollessa pieniä johtuneen siitä, että mies ei enää tuntenut vaimoaan. Mitään yhteistä ei enää ollut, lapsia lukuunottamatta. Äiti oli vain keskittynyt kirjaimellisesti lapseensa/lapsiinsa.

Toisessa leikkaamassani lehtijutussa puhuttiin luomuäitiydestä. Kaikki pitää tehdä mahdollisimman luonnonmukaisesti, synnytyksestä lähtien. Mielestäni kaikki hyväkin muuttuu liian pitkälle vietynä negatiiviseksi ja vastenmieliseksi. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. terveysterrorismi, joka näyttäytyy nyky-yhteiskunnassa kuolemanpelolta ja ikuisen elämän tavoittelulta. Toisena ryhmänä ovat kiihkouskovaiset. Nerouden ja sairauden raja on häilyvää. Olen nähnyt kahdesti läheltä tällaista väkivaltaa.

x x x x x x x

Uskallan väittää, että kaikki miehet eivät selviäisi näistä ristiriitaisista odotuksista kadottamatta omaa itseään.

Haluan päättää tämän pohdinnan kertomalla, että oma valintani on tilata viikkosiivous kotiini mahdollisimman pian. Näin ovat tehneet kanssasisareni jo tovin entisissä naapurustoissani. Laitoin Aretha Franklinin soimaan ja nostin jalat sohvalle. Eläköön valinnanvapaus!!