"Tätä sunnuntaita voisi kutsua tiehöylän sunnuntaiksi. Tänään tasoitetaan tie joulun lapselle. Kuoppiin, töyssyihin ja tiemestarin kiharoihin auttavat lisäsoran levitys, lanaus ja tasoitus; tarpeeksi usein toistettuina, ammattitaitoisesti tehtynä, hyvää kalustoa käyttäen.
Itse kukin meistä varmasti haluaisi toimia elämässään oikein, olla hyvä ihminen, jakaa ympärilleen joulumieltä ja hyvää oloa. Haluaisimme että elämämme olisi kuin uusi Turku-Helsinki moottoritie, silkoinen ja sujuvasti eteenpäin rullaava, kirkkaasti valaistu, tunneliosuudetkin turvallisiksi testattu ja hirviaidat vankkoina itsellemme ja muille suojaa antamassa.
Rehellisesti itseämme arvioiden joudumme kuitenkin toteamaan, että meissä on monia kuoppia, töyssyjä, pahoja uria. Raumalaiset tietävät mitä tarkoitan, kun sanon, että todellisuudessa olemme kuin Pohjankatu, tai parhaimmillaankin vain kuin Päiväsenkatu tai Suvitie. Kuoppaisia ja joka tavalla huonossa kunnossa: Toimimme itsekkäästi, muista välittämättä; hyvän olon sijasta aiheutamme toisille pahaa oloa; ajaudumme heikkoudessamme toisenlaisiin valintoihin kuin oma alkuperäinen tavoitteemme olikaan. Näiden asioiden tiedostaminen, oman elämän rehellinen arviointi, sen paikka olisi näin joulun alla. Se voi saada meissä aikaan jotain positiivista, jotain sellaista, että joulun juhlinta sitten puolentoista viikon päästä tuntuu paljon paljon hienommalta.
Ehkä kysyt miten omien virheiden miettiminen muka parantaisi omaa oloa ja toisi joulumielen? Eikö olisi päinvastoin parasta unohtaa ikävä itsekritiikki ja käyttää aikansa johonkin iloiseen, sellaiseen joka karkottaisi mielestä kaikki apeat ajatukset. Varmasti tällainen olisi hyvä ratkaisu, jos se vaan toimisi. Mutta se ei toimi. Ihminen nyt vaan on siten rakennettu, että jos hän ei itseään rehellisesti mieti, jos hän ei pue sanoiksi mieltään painavia asioita, toisille ja itselleen aiheuttamiaan pettymyksiä, omia virheitään, omia väärintoimimisiaan, niin paha olo jää kytemään alitajuntaan. Ja siellä se kasvaa, ja elämän kuopat vain entisestään syvenevät ja töyssyt tulevat yhä terävimmiksi ja korkeammiksi.
Adventtisunnuntaita vietetään siksi, ettemme silkasta ajattelemattomuudesta ja pelkästä vanhasta tottumuksesta ajelisi kuoppaisella tiellä. Ettemme harkitsemattomuuden vuoksi antaisi huonojen teiden rikkoa iskareitamme ja renkaitamme, ettemme luisuisi elämässämme vesiliirtoon ja pois tieltä, ojan pohjalle.
Joulun lapsi, viaton seimenlapsi, tuo taipaleelle turvan ja vakauden. Hän täyttää sielumme ja elämämme kuopat, hän tasoittaa tiellämme olevat terävät töyssyt. Hän rauhoittaa levottoman mielemme, hän puhdistaa alitajuntamme syvyyksiin jääneet asiat, meitä kalvavat epäonnistumiset ja pahat olot. Seimen lapsessa on voimaa, maailman pahuus on heikkoa hänen rinnallaan. Isot autoja rikkovat töyssyt, jopa ne kuuluisat Lahtisen töyssytkin, siliävät tasaisiksi Joulun lapsen ansiosta ja voimasta. Ja kuitenkaan hän ei käytä voimaa ison tiehöylän tavoin. Äänekäs moottorinjyrinä ei vihlo korvia, mustaa savua ei nouse taivaalle. Vaan hiljaa, hellästi, voimaa ja väkivaltaa käyttämättä hän murskaa sekä maailman pahuuden että omassa henkilökohtaisessa elämässämme olevan pahuuden. Hän valaisee taipaleemme, suolaa ja auraa, pystyttää hirviaidat ja katuvalot, asfaltoi uudestaan ja lanaa lanaamisesta päästyäänkin.
Jostain käsittämättömästä syystä Jumala on päättänyt käyttää tässä työssään ihmisiä apulaisinaan. Hän on antanut ihmisille tehtäväksi osallistua kunnossapito- ja tienhoitotöihinsä. Kantaa toistensa taakkoja, kastaa ja opettaa. Välillä tuntuu, että tienhoidossa ja eri tietyömailla vallitsee aikamoinen kaaos, joka on nimenomaan näiden apulaisten syytä ja aikaansaannosta. Mutta siitä huolimatta Jumala jatkuvasti toivottaa uusia apulaisia tervetulleeksi tienhoitotöihinsä. Ja apulaisiahan riittää, henkilöstötilinpito osoittaa jo kahta miljardia miestyövuotta, jo kahta miljardia kastettua. Onkohan yhdessä tekeminen niin hauskaa tai virkistävää Jumalan mielestä, että hän pitää ihmisen aikaansaamaa kaaosta pienenä hintana kokonaisuuden rinnalla. Näin itse toisinaan ajattelen.
Sanoin aluksi että adventtisunnuntaita voisi kutsu tiehöylän sunnuntaiksi. Tarkemmin ajatellen olisi kuitenkin parempi sanoa, että ihan JOKAINEN sunnuntai on tiehöylän nimikkosunnuntai. Jokainen sunnuntai on rehellisen itsekritiikin harjoittamisen aikaa, jokaisena vuoden sunnuntaina seimenlapsi syntyy avuksemme, jokaisena sunnuntaina taivaan Isä tuo avun, tuen ja johdatuksen elämäämme. Joka sunnuntai Hän nostaa ylös ojan pohjalta. Kirkon syvin olemus on tämän ylösnostamisen ja ylösnousemuksen todeksi elämistä ja sen omistamista. Ei ihme että jo 2 miljardia ihmistä on mukana tietöissä, ja kaikki Isän Jumalan kutsumina. "
Tänään laulamme Impromptumin kanssa Kaaron seurakuntakodilla Kauneimmissa joululauluissa klo 16.00. Tervetuloa.
