1. adventin saarna

Sunnuntai 30.11.2008 - Paula Niittynen

Tänään haluan laittaa blogiini mieheni tämän aamuisen saarnan. Sen ekoteologinen aihe oli mielestäni hyvä ja yhteiskunnallisesti tärkeä. Tänään oli kirkkovuoden ensimmäinen päivä. Saarnan jälkeen kajahti Rauman kirkossa komeasti Hoosianna.

 

"Koko luomakunta huutaa pelastusta. Kaikki ihmiset, niin rikkaat ja hyvinvoivat kuin köyhät ja kärsivät, niin metsät, vedet kuin kaikki eläimetkin. Kaikki huutavat pelastusta. Jos me elävät olisimme tänä päivänä hiljaa, jos me emme Hoosiannaa laulaisi, niin siinä tapauksessa kivet huutaisivat. Koko luomakunta huutaa pelastusta. Ja pelastaja saapuu, hän saapuu nöyrästi, aasilla ratsastaen, vähäisen luontokappaleen selässä hän tulee.

Jeesus pelastaa luomakunnan. Kristinuskon voimaa antava keskus on Jeesuksen elämän, opetusten, kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen kokonaisuus, joka merkitsee pelastuksen mahdollisuutta luomakunnalle.

Tämä kuninkaamme saapuu nöyränä. Se on vahva viesti meille itsekkäille, ahneille ja ylpeille ihmisille. Meille, joilla on taipumus korottaa itsemme jumalaksi, tulla itse omaksi jumalaksemme.

Nyt kun kuningas saapuu, on nöyryyden ja nöyrtymisen aika. Rakkaudessaan Hän tukee ja rohkaisee meitä nöyryyteen, haluaa antaa esimerkin. Hän saapuu muodoltaan nöyränä, vaikka on kuninkaamme.

Hyvät ystävät, oikea kuningas saapuu, hän jota varten kaikki on luotu, hän joka on luonut kaiken. Hän, jonka pyhyydestä koko luomakunta on osallinen. Luomakunnan arvo on suuri. Uskon että luomakunta on Jumalalle hyvin rakas ja tärkeä, hän on sen halunnut luoda, kaikki siinä on hänen. Koska luomakunta on Jumalalle rakas, koska luomakunta on luotu Jeesuksen kautta, on luomakunta vahvasti osallinen Jumalan pyhyydestä. Meidän ihmisten on paremmin tajuttava luonnon pyhyys, meidän on paremmin kunnioitettava tätä pyhyyttä, se jo sinänsä rajoittaisi ihmisen ahnetta taipumusta riistää luontoa.

Ihmisen Jumala on luonut kuvakseen, siksi ihmisestä tulee heijastua kuva luomakuntaa rakastavasta Jumalasta. Meidät on kutsuttu viljelemään ja varjelemaan luontoa. Nöyryys on kuitenkin meiltä unohtunut, varjelu on unohtunut ja viljely on muuttunut ryöstöviljelyksi.     

Nyt alkaa onneksi paastonaika. Alkaa siis itsensä tutkiskelu. On aika tutkia omaa elämää, syntejä ja itsekkyyttä. On aika tutkia sen yhteisön elämää johon kuulumme. Siitä löytyvää pahuutta, alistamista, oman pahan olon maksatusta toisilla. On aika tutkia ihmiskuntaa maailman laajuisesti. Luomakunnan hätätila, maailmanlaajuiset ympäristöongelmat, kertovat paitsi ihmisen vääristyneestä suhteesta luontoon, niin ennen kaikkea ihmisen vääristyneestä suhteesta Jumalaan. Nöyryys on unohtunut. Kiitollisuus, kunnioitus ja kohtuus ovat unohtuneet. Luonnon pahoinvointi kertoo nöyryyden puutteesta, Jumalan kunnioituksen puutteesta, Raamatun sanan kunnioituksen puutteesta. Kohtuullisuus, olennaisiin asioihin keskittyminen ja yksinkertainen elämäntapa ovat vaihtuneet kulutuskulttuurin ylikorostumiseen, näin joulun alla suoranaiseen kulutushysteriaan. Tämä sisäinen tyhjyytemme huutaa pelastajaa. Tyhjyytemme, jota yritämme tavaralla täyttää. Onneksi pelastajamme saapuu, hän ei ratsasta itsekkäänä koristellun sotaratsun selässä, vaan nöyränä hän saapuu. Ihmisen ja ihmiskunnan sielussa on vamma, joka kaipaa pelastamista, se huutaa pelastajansa perään. Sielumme kaipaavat uutta sisältöä, uutta merkitystä ja uutta suuntaa. Pinnallisista tavaroista kohti syvällisyyttä. Onneksi pelastajamme saapuu.

Syyllisyydentunto luonnon tuhoamisesta ei ole se voimanlähde, joka auttaa meitä nyt eteenpäin. Syyllisyys ennemminkin lamauttaa. Meidän syvin voimanlähteemme parannuksen teossa on rakkaus, taju perimmäisestä yhteenkuuluvuudesta kaiken luodun kanssa ja siitä seuraava rakkaus luontoa kohtaan. Ja ennen kaikkea voimanlähteemme on pelastajamme ja kuninkaamme, hän joka näyttää esimerkkiä ja saapuu nöyränä. Hän hoitaa meitä hiljaa ja hellästi Pyhän Henkensä välityksellä. Hengen avulla kristitty toteuttaa jo luomisessa sydämeensä kirjoitettua rakkauden lakia. Sitä lakia, joka kehottaa häntä asettumaan toisen luodun asemaan ja kysymään, mitä toivoisi itselleen tehtävän, jos olisi tuon toisen asemassa.

Samaa lakia heijastelevat myös Vanhan testamentin sapattikäskyt, jotka suojelivat ihmisiä ja eläimiä. Sen lisäksi, että pitää ymmärtää itse levätä, niin sapattikäskyn taustalla on ajatus, että työntekijä ja työeläin ovat tärkeitä, ne ovat Jumalalle tärkeitä. Eikä niitä kuulu vain suojella, vaan kohdella kautta linjan hyvin ja kunnioittavasti. Sapattikäskyihin kuului myös ajatus sapattivuosista, joka 7. ja joka 50. vuosi olivat tällaisia vuosia. Menemättä sen tarkemmin kyseisen sapattilain yksityiskohtiin, niin sanoma sen taustalla oli se, että maan todellinen omistaja on Jumala ja maaomaisuus on meillä vain lainassa.

Niin, kaikki maallinen hyvä on meillä joko lainassa tai ehkä lahjaksi saatua. Myös pelastus on lahja. Miten tällaiseen Jumalan hyvyyteen vastaamme, jollemme kiitollisuudella. Kiitämme hyvää Jumalaa luomisen lahjoista, pelastuksen lahjasta, pyhityksen lahjasta. Kiittäminen on myös tie uudistumiseen: uudistumme kun kohtaamme ja tajuamme riippuvuutemme Jumalan hyvyydestä. Kiitollisuuteen on aina sisäänrakennettuna myös nöyryys. Mutta sen kyllä löydämme, saapuuhan kuninkaammekin nöyränä muodoltaan. 

Tänä adventtina, kun tutkimme itseämme ja kun tiedostamme luomakunnan hätätilan, pidämme mielessämme Jesajan kautta meille esitetyt lupaukset, jotka äsken kuulimme: Tallatuiltakin, pilatuiltakin paikoilta tulemme vielä kerran löytämään ravintoa, kalliorinteetkin vielä joskus muuttuvat laidunmaiksi, ja meidät ohjataan paahteesta ja helteestä virvoittavien lähteiden äärelle. Tämä on luomakunnan tulevaisuuden kuva. Tämä on meille totta, tähän luotamme, sitä kohden kurottaudumme. Nöyränä saapuva kuninkaamme pelastaa, hänessä on voima, hän saa maailmassa ja meissä ihmisissä muutoksen aikaan. 

Hyvät ystävät, tälle kuninkaalle, me nyt nousemme huutamaan hädässämme, hänelle kaikuu viestimme koko luomakunnan puolesta: auta Daavidin poika. Ja jos me NYT vaikenisimme, niin silloin kivet alkaisivat huutaa. Hoosianna, Daavidin poika."

Joulujuhlat

Lauantai 29.11.2008 - Paula Niittynen

Avasin hetki sitten olohuoneen säleverhot. Kurre oli syömässä siemeniä lintulaudalla, jonne mieheni oli niitä laittanut. Pian paksuhäntäinen ja vielä ruskea orava sai seuraa. Toinenkin suloinen kurre saapui aamupalalle. Ei mennyt kauaakaan, kun iso parvi talitiaisia saapui katsomaan tilannetta. Seurasin metsäneläinten puuhastelua silmät tuikkien. Jotenkin rauhoittavaa ja mukavaa vastapainoa ensimmäiselle työviikolle.

Laitoin Tapiolan lastenkuoron esittämän joululevyn soimaan. Se sopii hyvin tähän rauhallisen aamuhetken tunnelmaan. Olen innoissani, iltapäivällä olemme koko perheen voimin menossa Impromptumin perinteisiin koko perheen joulujuhliin. Yhteisöllisyys parhaimmillaan. Aitoa ystävyyttä ja ihmisten välittämistä.

Olen luvannut tehdä Waldorffin salaatin joulupöytään. Tiedossa on runsaasti perinteisä jouluruokia ja itse savustettua kalaa.

Lapsia on tulossa 11. K-V tulee varmasti ilahtumaan, että saa kerralla niin paljon uusia ystäviä ja leikkikavereita.

- - - - - - -

Vilinää vilskettä, helinää helskettä. Sitä oli tämän päiväisissä joulujuhlissamme. Oli ilo tutustua laulajiemme puolisoihin, siis myös niihin joita en ollut ennen tavannut.

Lapsilla tuntui olevan todella mukavaa keskenään.

Joulupöytä oli vasin houlutteleva ja maukas.

Siihen kuului mm. erilaisia laatikoita, graavattua lohta ja siikaa, savustettua lohta, herneitä, maksapateeta, rosollia, kinkkua, kalkkunaa, italiansalaattia, waldorffinsalaattia, maalaisjuustoa, itse tehtyä sinappia jne.

Pääateriaa seurasi kakkukahvit. Merja oli tehnyt meille kauniin joulunpunaisen juustokakun.

Yhtäkkiä oveen kolkutettiin. Ovesta kurkisti punainen lakki ja valkoinen parrakas mies.

Joulupukki oli tullut katsastamaan onko kilttejä lapsia. Joululahjatoiveet tarkistettiin. K-V riensi ensimmäisenä kysymään joulupukilta olisiko hän tuonut toivomansa sähköjunan.

 

Pukki jakoi kaikille lapsille joulupussit.

 

 

 

 

 

 

 

Ennen kotiinlähtöä lapset lauloivat joululaulukaraokea. Tähän eivät aikuiset osallistuneet. Tyydyimme tällä kertaa vain hyräilemään taustalla.

Suurkiitos kaikille ihanille Impromptumilaisille. Erityiset kiitokset isäntäväelle.

Uudet silmälasit

Keskiviikko 26.11.2008 - Paula Niittynen

Ajoin eilen töistä nenä kiinni tuulilasissa. Tuulilasinpesuneste oli loppu. Arvatkaapa vain näinkö yhtään mitään, kun lasi oli likainen ja ulkona oli pimeää. Vastaantulijoiden valot häikäisivät ja veivät lopunkin näkyvyyden. Tuntui kuin koko ajan olisi ajautunut joko ojanpuolelle tai vastaantulijoiden kaistalle.

Saavuin hakemaan uusia silmälasejani optikolle muutamaa minuuttia ennen sulkemisaikaa. Tuli tunne, että minne se vapaa-aika katosi.

Uudet silmälasit ovat ihanat. Ihan kuin olisi vaihtanut identiteettiä. Eli kaipa silmälasit kaipasivatkin päivityksen.

Ilta meni nopeasti kotitöissä. Oli pakko sytyttää kynttilöitä kotona. Tämä kaamosaika työssä käyvälle ihmiselle on kamala. Pimeällä töihin, pimeällä kotiin. Ja kohta taas nukkumaan.

Viikonloput saavat jälleen merkityksensä takaisin.

- - - - - - - - -

Tänään oli taas pitkä ilta tiedossa. Onneksi mieheni oli tehnyt ruoan valmiiksi kun saavuin kotiin. Ja sitten suoraan lauluharkkoihin.

Kävimme ensin minulle uuden laulun kimppuun. Olin jo odottanut tovin oppivani laulamaan Avaruuden (Walking in the air). Tuli mahtava fiilis, Kun vielä saimme pianosäestyksen mukaan.

Kappaletta seurasi toinenkin minulle uusi laulu Varpunen jouluaamuna. Tottakai näiden melodiat ovat entuudestaan tuttuja. Itse laulelen väliääntä suurimmassa osassa kappaleita.

Vaikka olin väsynyt pitkästä työpäivästä ajomatkoineen, tunsin olevani onnellinen ja etuoikeutettu saadessani laulaa näin hienoja kappaleita näin hienossa lauluyhtyeessä.

Kotona minua odotti yllätys. Naapurimme oli käynyt jälleen tuomassa lahjoja omalta puutarhapalstaltaan. Hänen aiemmista lahjoistaan olen kirjoittanut kolumnin Länsi-Suomeen. Kirjoitus julkaistiin Kauhajoen ampumatauksesta seuraavana päivänä.

Tällä kertaa hän oli tuonut pakastettuja kirsikoita, mustaviinimarjoja, perunoita, porkkanoita, pikkelssiä, luumuhilloa, mustaviinimarjamehua ja raparperihilloa.

Säästän ne kaikki joulupöytäämme. Muistamme siten häntä lämmöllä. Tulen varmasti antamaan hänelle joululahjan. En tosin tiedä mikä se olisi, ainakaan yhtä hienoa en keksi. Ehkä Impromptumin joululevy?

 

Eka työpäivä ja laulukeikka

Maanantai 24.11.2008 - Paula Niittynen

Vedän syvään henkeä ja nojaan taaksepäin. Niska on kipeä ja jäykkä. Olen selvästi jännittänyt päivän aikana, paljon.

Tänään oli odotettu ensimmäinen työpäivä uudessa tehtävässäni. Minua odotti Uudessakaupungissa uusi hieno lasipöytä, Nokian pränikkä puhelin ja läppäri. Se oli aika hienoa.

Sain tutustua asioihin rauhassa, mutta pääsin myös kahteen haastatteluun mukaan.

Päivä meni äkkiä ja automatkan aikana piti orientoitua seuraavaan jännittävään tilanteeseen. Oli koittanut ensimmäisen Impromptumin laulukeikan aika. Ehdin kotona pikaisesti vain vaihtamaan kauniin esiintymisasumme päälle.

Ensimmäisen kappaleen aikana minua jännitti vielä hieman, kuulin sen äänestäni. Sen jälkeen rentouduin.

Tästä lienee hyvä jatkaa.

italialainen musiikki

Sunnuntai 23.11.2008 - Paula Niittynen

Sunnuntaiaamuinen musiikkituokiomme oli painottunut italialaiseen musiikkiin.

Kuuntelimme pitkästä aikaa Antonella Ruggieron kauniita lauluja Luna Crescente -levyltä. Sitä seurasi hänen Sospesa -levy. Levyt ovat hyvin erityylisiä keskenään. Ensimmäinen levy on enemmän kamarimusiikillinen ja jälkimmäinen popahtava.

Rauhalliseen sunnuntaiaamuumme kuului jälleen kerran runsas aamiainen ja lehtien lukua. Tällä kertaa vatsassa oli myös perhosia.

Myönnän, että huominen ensimmäinen työpäivä uudessa työssä jännittää hieman. Jännitys on kuitenkin positiivista.

Olemme saaneet lounaskutsun tuttavapariskunnan luokse. Menemme syömään mieheni kummitytön vanhemmille. Juhlan aiheita on useampi, ystäväni sai valtuustopaikan ja hänen miehellään oli juuri synttärit.

Joulunavaus Raumalla ja lempiartistini

Lauantai 22.11.2008 klo 18:29 - Paula Niittynen

Tänään ajattelin, että kuvat puhukoon puolestaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tätä valokuvaa on pakko kommentoida.

Aivan ihana, tahtoo saada tällaisen... Luulin haluavani punaisen, mutta kun näin tämän lumenvalkoisen kaunokaisen, tiedän valkoisen värin olevan oikea.

 

 

 

 

 

Tämä vespa on Cafe Salin uusin rekvisiitta. Ei voisi olla osuvampi maalarin valkoista seinää vasten. Taas täydet pisteet!!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

- - - - - - -

Illalliseksi tein malesialaista Sambal-kanapataa. Viilentäjässä oli bulgarian jugurttiin raastettua kurkkua, limeä ja valkosipulia.

 

 

 

Taustalla soi Tarja Turusen joululevy Henkäys Ikuisuudesta. Tunnustaudun Tarjan suureksi faniksi. Hänen sopraanoäänensä heläjää uskomattoman kauniisti.

Olin kovin surullinen, kun Tarja lähti Nightwishista. Bändi ei ole enää entisensä. Mutta, kun olen kuullut Tarjan soolokeikkoja, olen iloinen hänen uransa jatkumisesta klassisella puolella.

Tässä Tony Härkösen ottama promokuva vuodelta 2006.

Tarjalla on paitsi upea ääni myös kaunis ja herkkä olemus.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huomaan hänen nettisivujaan selaamalla, että uusi levy My winter storm on ilmestynyt.

Tällä hetkellä levyllä soi minun lempikappaleeni Mökit nukkuu lumiset. Laulan aina mukana ja fiilistelen kuinka kivaa olisi olla yhtä kaunisääninen sopraano ja yhtä häikäisevä. Laulun on säveltänyt Heino Koski Eino Leinon sanoihin.

Tietokilpailukysymys, kuka on samana päivänä kuollut kuin Koski?

Nyt kun päästiin lempiartisteihin, paljastan lempimiesartistini. Suomalaisista se on Tomi Metsäketo. Tämä loistava tenori on häikäissyt minut jo usean vuoden. Häneltäkin näyttää juuri ilmestyneen uusi levy Roma.

 

Olen ollut Metsäkedon joulukonsertissa Turun Mikaelin kirkossa pari vuotta sitten. Silloin hän lauloi Mari Palon kanssa. Nyt Kuului laulu enkelten -konserttikiertueella kuullaan Jenni Vartiaista.

 

 

Kuvat Minna Annola ja Numi Nummelin.

 

 

 

Sain kuulla tänään, että minua pyydettiin epävirallisesti kirkkokuoron sopraanoksi. Kuorolaulu ei nyt tunnu omalta jutulta.

Joulukalenteri

Perjantai 21.11.2008 - Paula Niittynen

Sain isältäni viime käynnillä minun huoneessani olleen seinävaatteen. Se on Marimekon ja siinä on 7 taskua.

Päätin tänään pukea sen joulukalenteriasuun.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yhdestä taskusta kurkkaa valko-kultainen enkeli.

 

 

 

 

 

 

 

Toisesta taskusta kurkkaa tonttutyttö.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kahdessa taskussa on ruotsalaiset polkakris-karamellitangot.

Pysähdyimme kyseisessä karamellitehtaassa pari vuotta sitten Grännassa matkallamme Kööpenhaminaan. Olemme luvanneet K-V:lle, että hänkin pääsee joku kerta sinne.

 

 

 

 

Yhden taskun jätän joka aamuista yllätystä varten. Eli yksi tasku on vielä tyhjä. Ehdota Sinä arvon lukija mitä laittaisin siihen. Ison piparisydämen?

- - - - - -

Illalliseksi tein pähkinäkuorrutettua ja parillalla paistettua tonnikalafileetä. Tarjoilin sen basmati-riisin ja thaimaalaisen Satay-kastikkeen kanssa.

Logopediaa ja kasariruokaa

Keskiviikko 19.11.2008 - Paula Niittynen

Mieheni oli koko aamun keskittyneenä koneensa äärellä. Hän kirjoitti joulupakinaa radioon.

Jonkin ajan kuluttua hän halusi harjoitella ääneenlukemista ja kuulla minun kommenttini pakinasta. Ensimmäisestä lukukerrasta tuli mieleeni ennemminkin perinteinen papin hartaus kuin pakinan luku radiossa.

Annoin hänelle ohjeita miten muuttaa otetta enemmän pakinan suuntaan, alussa ei kannata esitellä itseään pastoriksi ja äänen sävyä pitää muuttaa enemmän tarinan kerrontaan. Aloituskin oli turhan perinteinen hartauksenomainen.

Hän näpytteli hetken konettaan ja aloitti uudella otteella. Hämmästyksekseni ohjeeni olivat menneet heti perille. Nyt pakina kuullosti juuri sellaiselta, jota ihmiset voisivat pysähtyä kuuntelemaan huumoriin virittäytyneinä. Kerronta ei kuulostanut Kettuselta eikä Taatalta, mutta oli omankuuloisensa.

Mieleeni muistui sitten ala-asteen ajat. Muistaakseni viidennellä luokalla opettajani pyysi minua runonlausujaksi joulujuhliin. Ääneni kuulemma sopi parhaiten tehtävään. Valinnasta tuohtui erään papin tytär, joka oli tottunut saamaan aina kaikki pääroolit. Opettaja piti kuitenkin lupauksensa.

Kuunneltuani lisää mieheni pakinanlukua, tuli mieleeni äänenkäytön kurssi, jonka kävin vuonna 2003. Kurssin piti logopedi Riitta Friberg. Kurssi painottui äänenkäyttöön yritysviestinnässä. Työskentelin sillä hetkellä Microsoftin puhelinvaihteessa ja äänenkäyttö oli tärkein työvälineeni. Kurssin loputtua kouluttaja tuli sanomaan minulle, että "suosittelen sinulle laulamista ellet tällä hetkellä sitä tee". Asia jäi näköjään hautumaan muutamaksi vuodeksi.

Friberg oli todella loistava opettaja ja persoona. Huomasin, että hänet on valittu Markkinointi-Insituutin vuoden 2005 kouluttajaksi. Hyvä valinta!

Googletin logopedia -sanan. Etsin, josko oppiainetta voisi opiskella avoimessa yliopistossa. Helsingin yliopisto järjestää näköjään avoimen puolella perusopintoja.

Lukuharjoitusten ohella valmistui tämä kasarikyljys lounas. Kyljykset sivellään ensin sinapilla. Sen jälkeen ne painellaan korppujauhoissa, joiden seassa on yrttisuolaa, valkopippuria, paprikaa sekä runsaasti rakunaa. Leivitetyt kyljykset paistetaan kevyesti pannulla ja nostetaan uunivuokaan. Pannulle lisätään tilkkanen vettä ja liemi kaadetaan kyljysten päälle. Uunissa haudutetaan n. puoli tuntia. Tarjoillaan muusin kera. Tästä ei kasariruoka parane.

- - - - - - - - -

Tämä ilta meni perheen voimin Iirolandiassa. Se on Pallo-Iirojen junioripäällikön ideoima lasten liikuntatapahtuma.

Palloiluhallissa oli ilontäyteinen tunnelma. Lapset hyppivät ja juoksivat eri liikuntapisteistä toisille.

Loistava idea!

Tässä tulevan jalkapallo-tähden tyylinäyte :)

Harvinainen vieras

Tiistai 18.11.2008 - Paula Niittynen

Taas pakkaa mennä mieli maahan, vaikka uudet silmälasit on hankittu ja minulla oli mukavaa seuraa Cafe Salissa.

Päivän pelastanee illalla tuleva vieras. Pastori Antola tulee pitkästä aikaa Raumalle. Häntä ja hänen vaimoaan näemme nykyisin todella harvoin Raumalle muuton jälkeen.

Uskon hänen sanovan ensi sanoikseen, että "Onpas se K-V kasvanut hurjasti viime näkemältä."

Mitähän tarjoaisi hänelle iltapalaksi? Pastori on kuuluisa kulinaristisista harrastuksistaan. Hänen ja vaimonsa ruokamatkoista on hauska kuulla aina tarinoita jälkikäteen, kuten punaisista matoista, valkoisista hansikkaista ja tuhannen euron laskuista.

Nyt pastori on palannut kuukauden kestäneeltä Etelä-Amerikan (Ecuador ja Peru) matkalta. Luulempa, että tarinoita riittää nytkin.

- - - ----

Arvaukseni meni kohdalleen sekä tervehdyssanojen että hurjien matkatarinoiden kohdalla.

Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa iloinen ja elämänmyönteinen ystävämme. Aloitimme ruokailulla. Olin valinnut illalliseksi luomusiitakesieni fetapastan.

Jatkoimme iltateellä ja kinuskileivoksilla.

Kuulimme illan aikana hurjia tarinoita Amazonin sademetsän piraijoista, tarantelloista, skorpioneista, piikkirauskuista, 3 metrisistä monneista ja ties mistä myrkkykäärmeistä sekä eksoottisista ruoista.

Hänen määränpäänsä oli Iquitos, sama kaupunki kuin maantieteen kurssikavereideni kurssimatka 90-luvun lopussa. Muistaakseni eräs silloinen ystäväni keräsi gradunsa aineiston kyseisestä kylästä.

Reissun aikana he kävivät mm. Quitossa, Limassa ja Galapagossaarilla. Kaikki oli mennyt hyvin ja ilman matkasairauksia.

Mielipidekirjoitukseni Helsingin Sanomissa ja epäilyksen kulttuuri

Maanantai 17.11.2008 - Paula Niittynen

Säpsähdin aamulla lukiessani Hesaria. Minun mielipidekirjoitukseni oli julkaistu tämän päivän lehdessä. En ollut siitä kuitenkaan saanut ennakkotietoa. Yleensä lehdet ilmoittavat heti, kun päättävät julkaista juttuni.

Juttu oli lyhentynyt entisestään. Toki olen siihen tottunut, että toimittajalla on valta ja vastuu lyhentää lähetettyä artikkelia. Yleensä juttuni menevät läpi sellaisinaan. Nyt jäin kaipaamaan paria elävöittävää kohtaa.

- - - - - - - -

Sain tänään ajatuksen uudesta kolumnin aiheesta. Minulla ei taida kuitenkaan olla tällä viikolla aikaa hioa varsinaista kolumnia, siksi päätin vuodattaa kirjoituksen tänne blogiini.

Otsikkona olisi Epäilyksen kulttuuri

Oletko mahdollisesti törmännyt eri elämäntilanteissa siihen, että sinua tentataan erilaisista itsestäänselvistä asioista ja kyseenalaistetaan osaamisesi, sanomisesi ja tekemisesi?

Itse ainakin olen viime kuukausien aikana useasti ollut tilanteessa, jossa olen joutunut puolustautumaan hämmennyksen vallassa.

Minulta on esimerkiksi tivattu työhaastattelussa, tiedänkö minä juurikaan mitään raumalaisesta kulttuurielämästä.

Muita kysymyksiä, joita olen joutunut ampumaan alas, ovat olleet, osaakohan noin korkean koulutuksen omaava henkilö myydä mitään, mitähän sinäkin tiedät urheilusta, osaatko sinäkin laulaa, oletko sinäkin maisteri, vai ulkomaillakin on muka tullut asuttua, katos tyttöä vai kunnallisvaaliehdokkaaksi pyydetty (muka) jne.

Epäilyksen kulttuuriin kuuluu tytöttely. Siihen kuuluu myös pojittelu. Alle 40-vuoden ikä antaa näköjään vanhemmalle ikäpolvelle oikeuden epäillä kompetenssintasoa. Epäilyksen kulttuuriin on tosin alentunut minua nuorempiakin ihmisiä. Tekemisiään on joutunut perustelemaan ja raportoimaan. Kummallista tässä on se, että vähättelyn kulttuuriin olen törmännyt vain täällä Rauman seudulla.

Tämä kielii pitkälti akateemisen kulttuurin puuttumisesta. Luottamuksen saat vasta osoitettuasi kykysi raa'alla työllä. Mitkään CV:t tai muut aiemmat referenssit eivät riitä. Osaaminen pitää todistaa tässä ja nyt. Toisaalta jos osaamisesta ei ole mitään dokumentaatiota ja sertifikaattia, katsotaan sekin epäilyttäväksi. Valvova silmä vahtii, että olet hoitanut asiat hyväksyttävällä tavalla. Akateeminen vapaus ja vastuu sekä luottamus eivät päde täällä.

Päiväkylpylässä, auto- ja silmälasikaupoissa

Perjantai 14.11.2008 - Paula Niittynen

Voi miten rentoutunut olo. Ihanaa istahtaa hienon päivän päätteeksi koneen äärelle kirjoittamaan blogia.

Aloitimme päivämme mieheni kanssa käymällä pikaisesti isäni luona. Hän tarvitsi neuvoa, miten kuunnella Impromptumin levyä tietokoneeltaan. Ei se 70-vuotiaalle itsestään selvyys ole.

Hän antoi yllättäen minulle lahjan. Se oli kaunis Swarovski-kristalliristi. Lahja oli tosiaan yllätys ja uskomattoman tyylikäs ollakseen isältäni.

 

Kiertelimme sen jälkeen autokaupoissa. Kävimme läpi jotakuinkin kaikki raumalaiset liikkeet. Taisi myyjillä olla hyvä päivä, kun mistään emme saaneet huonoa palvelua tai välinpitämätöntä kohtelua. Se siis siitä huhusta. Tai vaikuttiko se, että naureskelin myyjille ja heittelin miehille vitsejä :)

Katselimme pienmoottorisia 2000-luvun vaihtoautoja, Yariksia, Aykoja, Peugeot 106:ia ja Coltteja. Kyllä olisin ne kaikki kelpuuttanut, vaikken vielä niitä koeajanut. Arvioin autoja vasta ulkoisesti tyypilliseen naiselliseen tyyliin.

Autokaupoilta riensin varaamaani kylpyyn. Vesihieronta tekee uskomattoman hyvää. Siinä rentoutuessani Day Spa:ssa muistelin saksalaista kylpyläkulttuuria.

Saksalaiset taitavat olla aika edelläkävijöitä rentoutumiskulttuurissa ainakin Euroopan mittakaavassa. Rostockissa asuessani kävin muutaman kerran aivan ihanassa kylpylämaailmassa. Se sijaitsi Itämeren rannalla olevassa wellnes-keskuksessa, jossa pystyi harrastamaan mitä tahansa urheilulajia, mitä nyt voi kuvitella sisätiloihin. Itse ihastuin beachvolley-kenttään ja tähän mainitsemaani saunamaailmaan. Kylpylä oli melko pieni, mutta tyylikäs. Siellä oli erikokoisia altaita. Saunoja oli erilaisia ja mm. finnische sauna. Puinen saunamökki halkopinon kanssa oli kuin mummolasta Keväjärveltä. Mittari näytti liki 100 astetta.

Ensimmäistä kertaa kylpylään mentyäni koin tosin yllätyksen. Sain receptionista kylpytakin ja numeropinsetin. Ihmettelin niitä aikani, mutta puin kylpytakin uimapuvun päälle. Numeron sujautin taskuuni. Kun astuin kylpylän puolelle, ihmettelin pitkään miksi minua tuijotetaan. Tajusin sitten, että minä olin ainoa jolla on uimapuku päälläni. Ei auttanut kuin ottaa se pois. Ilman uimapukua oleminen tuntui aluksi todella vieraalta, mutta äkkiä siihen tottui. Ja seuraavilla kerroilla se oli jo luonnikasta. Numerokyltti muuten piti kiinnittää kylpytakkiin, jotta sitten tunnistaa oman narikasta.

Hetki sitten on Vantaalle avattu suuri kylpylämaailma Flamingo. Muistan, että 2000-luvun alussa Hampuriin tai Hannoveriin avattiin vastaavanlainen.

Day Spa irrottaa ihanasti ajatukset arjesta. Mutta valitettavasti ammeesta pitää nousta aikanaan pois.

Mieleni teki mennä katsomaan jälleen silmälaseja Silmäoptikoille. Sovitin muutamia uusia ja vertasin niitä jo aiemmin löytämiini. Kunnes sitten löysin nämä helmet! Ja helmiäistä näistä sangoista tosiaan löytyy. Sangat ovat ruotsalaisen korusuunnittelijan. Kun ne oikeat löytää, valinta on helppoa. Valinnassa auttoi Salla, joka jaksoi pohtia ja etsiä uusia vaihtoehtoja.

Etuosa on kultainen ja sangat ovat helmiäisen vaaleat ja aavistuksen verran beigeä. Ne ovat kauniit kuin koru, ei ihme, että ne ovat korusuunnittelijan käsialaa. Hän on muuten Eeva Dahlgrenin puoliso Efva Attling. Hänellä on koruliike myös Helsingissä. Seuraavalla Tukholman visiitillä käyn varmasti hänen liikkeessään Birger Jarlsgatan 9. Kannattaa käydä hänen sivuillaan, ovat todella tyylikkäät. Omat sivuni kalpenevat niiden rinnalla ja näyttävät todella tökeröiltä.

Ostin ennen kotiinpaluuta sisustuslehden, tällä kertaa ruotsalaisen Recidensen. Kotona postilaatikossa odotti vielä Tyyli & Koti -kirjakerhoni kirja Pöytä on katettu. Jatkan siis iltaani rentoutumalla kauniiden kuvien äärellä.

Taustalla soi Joe Henderson.

Kahden vaiheilla

Torstai 13.11.2008 - Paula Niittynen

Olen vähän samanlaisessa tilanteessa, kuin alkusyksyllä. Suostua vai ei suostua.

Minua pyydettiin jo keväällä kunnallisvaaliehdokkaaksi. Mietin ehdokkuuttani monta kuukautta. Mieleni muuttui moneen otteeseen. Monesti mietin, että kun kerrankin osoitetaan luottamusta, niin miksi kieltäytyä.

Päätin lopulta, että työpaikan löytäminen menee kaiken edelle eli kieltäydyin kunniasta. Eräs ystäväni oli selvästi vihjaillut kiinnostustaan ehdokkuuteen. Päätin toimia siten, että suosittelen häntä tilalleni.

Niin siinä sitten kävikin. Hän asettui ehdokkaaksi, minä en. Hän pääsi läpi valtuustoon ja minä sain uuden työpaikan. Näin siinä piti juuri käydäkin.

Nyt minua on pyydetty pitämään omasta alastani eli pelonmaantieteestä luentokoulutus Kesäyliopistossa. Olen jälleen todella otettu pyynnöstä ja toisaalta tekisi mieli heti suostua.

Päätin kuitenkin vielä harkita asiaa. En vielä tiedä kuinka paljon uusi työni vie resurssejani. Sijaitseehan se kaiken lisäksi Uudessakaupungissa.

Työmäärä on tietysti eri kunnanvaltuutetulla kuin yhteen asiantuntijaluentoon valmistautuvalla. Kumpa osaisin tehdä nytkin oikean päätöksen.

Uusi kahviastiasto

Tiistai 11.11.2008 - Paula Niittynen

Olimme K-V:n kanssa kyläilemässä Sulo-vaarin luona. Vaari oli kaivanut varaston uumenista minun vanhoja lautapelejäni. K-V alkoi heti leikkimään niillä, keksi omia sääntöjä.

Minä puolestani sain venäläisen kahviastiaston. Siihen kuuluu kuusi kahvikuppia, sokerikko, kermakko ja kaunis kahvikannu. Väritykseltään se on helmiäisen valkoinen, jossa on kultaiset somisteet. Minulla on samantyyliset kahviastiastiastot ennestään, joten kuppeja on nyt sitten 32 kappaletta, jotka voi yhdistää.

Ennen Sulo-vaarille menoa kävin optikolla palauttamassa kotisovituksessa olleet silmälasit.

Silmälasien hankkimiseen tuli mutka matkaan. Tajusin, että tarvitsen auton työmatkan tekoon Uuteenkaupunkiin. Kun laskimme kaikki kulut yhteen mitä auton hankkimisessa tulee (osamaksuerä, bensat ja vakuutus), tajusin ettei se ole todellakaan halpaa. Uusien silmälasien hankkiminen samaan syssyyn ei ole kovin järkevää.

Kokeilin kuitenkin vielä kolmansia sankoja. Eilisessä Riisuttu mies -elokuvassa ihastuin assessorin eli Matleena Kuusniemen valkoisiin silmälaseihin. Löysimme sen tyyppiset liikkeestä. Eivät ihan hassummat minulle.

Mieheni oli päivän aikana tullut siihen tulokseen, ettemme hankkisi toista autoa eli minä ajaisin Alfa Romeolla Uuteenkaupunkiin. Tämä tarkoittaisi siis sitä, että saisinkin uudet silmälasit :)

Yhteyspäällikkö allekirjoitti työsopimuksen

Maanantai 10.11.2008 - Paula Niittynen

Nyt se on sitten virallistettu. Kävin Uudessakapungissa allekirjoittamassa työsopimukseni. Aloitan yhteyspäällikkönä kahden viikon päästä 24.11.

Jipii! Jotenkin helpottaa ja samalla jännittää tulevat haasteet. HR-alan työ on varmasti vaativaa ja paljon on opeteltavana uusia asioita. Toisaalta sitä olen juuri hakenut, haluan päästä näyttämään osaamiseni ja haasteellisuus motivoi.

Pöydän toisellapuolella istuminen tuntuu luontevalta. Haluan, että tarpeet kohtaavat ja kaikki saa reilua ja asiantuntevaa palvelua. Osaaminen ja asiantuntevuus karttuu toivottavasti pikkuhiljaa. Olen valmis tähän ja nöyrä oppija.

- - - - - -

Tänä iltana tulee maikkarilta minun lempileffani. Aki Louhiniemen ohjaamassa Riisuttu Mies -elokuvassa nähdään pääosassa Samuli Edelmann. Ostin kyseisen DVD:n miehelleni viime vuonna isänpäivä lahjaksi. Leffa on miehelleni mukava muisto edellisestä työpaikasta. Elokuva on nimittäin kuvattu Turun Mikaelin kirkossa. Olen katsonut leffan jo aika monta kertaa ja nauran aina samoissa kohdissa.

Isänpäivälounas

Sunnuntai 9.11.2008 - Paula Niittynen

Meillä on ollut tapana käydä aina isänpäivänä ja äitienpäivänä lounaalla ravintolassa. Tänä vuonna halusin tarjota isälle lounaan itse.

Ostin eilen Itäkeskuksen Stockmannin Herkusta karitsan paahtopaistia, tryffeliöljyä ja tuoretta rosmariinia. Paistoin peruna- ja punajuurikuutiot tryffeliöljyssä ja lisäsin rosmariinia ja tryffelisuolaa. Paahtopaistille annoin pannulla vain värin pintaan. Kääräisin paistin folioon ja laitoin uuniin n. 20 minuutiksi.

Perunat olivat oikein onnistuneita. Punajuuri toi kivan makeuden ja värin perunoille.

Päivän väri oli puna-valkoinen.

Hesan matkapäiväkirja

Lauantai 8.11.2008 - Paula Niittynen

Kotona ollaan, pojan suu meni hymyyn, kun astuttiin pitkän lomamatkan jälkeen kotiin. Kaksi päivää kestänyt matka tuntui tosiaan pitkältä, sillä olemme tottuneet lomailemaan kahdestaan mieheni kanssa. Tämä on meidän perheen periaatepäätös ja muut kunnioittakoot sitä. Tällä kertaa halusimme tehdä poikkeuksen. Päätöstä kaduin useampaan kertaan matkan aikana, esimerkiksi pojan saadessa hepulikohtauksen Hotel Kämpin aulassa. Onneksi siinä hetkessä kuvausryhmä ei ollut aulassa, kuten hetkeä aiemmin oli ollut.

Kämpissä olen vieraillut aiemminkin. Ilmeisesti hotellihuone oli monta hintaluokkaa kalliimpi silloin, sillä tämä meidän Deluxe-tason huone ei prameudellaan loistanut.

 

 

 

 

Hotellihuoneen sisustuksentaso oli oikeastaan matkan pienin murhe (kuten elämässä ylipäätään). Palaan siihen matkan varrella.

Lähdimme hotellihuoneeseen asettautumisen jälkeen lyhyelle shoppauskierrokselle. Aloitimme Akateemisesta kirjakaupasta. Piispa Wille Riekkinen oli haastateltavana astuessamme sisälle. K-V antoi ensimmäiset signaalit huonosta tuulestaan tässä vaiheessa. Onneksi en kuitenkaan saanut hakea häntä piispan sylistä, joka sinänsä olisi ollut mahdollista...

Jatkoimme kierrosta Stockmannin tavaratalon puolelle. Näin joulun alla katson tavarataloa aina eri silmin, sillä olen kaksi kertaa ollut pääpaikassa töissä kyseisenä aikana. Argoshallin joulupuotiin oli päästävä, kuten aina ennenkin. Mutta, mutta, luulin olevani viisas äiti ja vein poikani ensin leluosastolle.

Stockan leluosasto on sellainen samanlainen kuin mikä tahansa suomalainen leluosasto missä tahansa. Muovia, muovia ja muovia. Katseeni kiinnittyikin heti yhteen ja ainoaan puiseen autoon. Yritin esitellä sitä pojalleni, mutta hän oli jo kaukana. Taivuimme sitten leegopalikoihin. Ajattelin, että edistävät ne ainakin avaruudellista hahmottamiskykyä. Jospa vaikka arkkitehti tulisi.

 

 

Äiti pääsi vihdoin joulupuotiin. Näin jälkikäteen ajatellen, miksi poikani pitäisi olla kiinnostunut puuleluista, jos äidinkin katse oli kiinnittynyt ensisijaisesti kimaltaviin joulukoristeisiin.

 

Kun astuimme ulos Stockmannilta, K-V sanoi reissun legendaarisimmat sanat: "Tähän kauppaan en tule enää koskaan".

 

 

 

 

Kunnioitin mieheni toivetta mennä Herttoniemenrannan italialaiseen ravintolaan syömään. Trattoria  Il Faro on pieni, mutta mukava ruokapaikka. Lista ei ole oikeastaan pelkästään italialainen, vaan edustaa välimerellisiä makuja. Olen asunut hetken aikaa Herttoniemenrannassa ja tutustuin silloin heidän hyvään ruokaansa. Ravintola on aina täynnä ja pöytävaraus on suositeltavaa. Herttoniemenranta sijaitsee Itä-Helsingissä, Kulosaaren vieressä.

Matkan kohokohta oli se, kun hotelliin palattuamme poikamme pääsi kylpyammeeseen polskimaan. Pojan silmät loistivat uittaessa vihreänväristä kumiankkaa ammeessa. Vesi on ihmeellinen elementti, äitikin rentoutui kummasti lämpimässä kylvyssä.

Ammeesta noustuani oloni oli varsin toiveikas. Hymy oli herkässä ja keho rentoutunut. Tilasin huonepalvelusta listalta kuitutyynyn, shiatsuhierontalaitteen ja tyynysuihkeen. Luulin tässä vaiheessa, että nämä takaavat hyvän unen.

Mieheni pyysi minua kokeilemaan hierontalaitetta. Vempain piti outoa ääntä ja tärisi ikävästi. Minulle tuli siitä ennemminkin pääkipu, kuin rentoutunut olo. Päätin kokeilla aromaattista suihketta tyynyliinalle. Näin jälkikäteen ajatellen kaksi painallusta oli tyhmänrohkeutta ja yksikin liikaa. Haju oli kamala, mutta myöntää ei voinut.

Tuli nukkumaanmenoaika. Sänky oli tarpeksi leveä, mutta loimme arveluttavan silmäyksen yhteen tuplaleveään peitteeseen. Tämän peiton kanssa tein sitten tuttavuutta enemmänkin yön aikana.

Olemme tottuneet omiin peittoihin. Pussilakanasettiä ostaessamme meillä pitää olla aina kaksi erillistä pussilakanaa, ei yhtä tuplaleveätä. Tämä olisi varmaan pitänyt ottaa huomioon jo huonetta varattaessa, sillä muistan nähneeni sellaisen huonetyypin, jossa on kaksi erillistä sänkyä (luultavasti voi siirtää vierekkäin).

Peitteen kokoa oleellisemmaksi osoittautui sen laatu. Onkohan niin, että kaikki rakastavat untuvaa? Untuvatyynyjä, peitteitä jne. Minä en ole koskaan voinut nukkua niissä. Tyynyt littaantuvat pääni alla, ja se tuntuu siltä kuin nukkuisi kivilattialla. Untuvapeite puolestaan on kuuma kuin pätsi.

Siinä me sitten tuskailimme oloamme King size sängyssä, johon oli valittavana monta erilaista (untuva) tyynyä ja se suihke. Minä kävin yön tunteina läpi kaikki tyynyvaihtoehdot ja vähensin huoneen lämpötilaa oloani helpottaakseni. Untuvapeitteen alla olo oli kuitenkin kuin folion sisällä.

Kihisin kiukusta, unenpuute ja nukahtamisen mahdottomuus tekevät sen. En voinut ymmärtää, että viiden tähden hotelli tarjoaa vain yhdenlaiseen makuun sopivia peitteitä.

Olin ilmeisesti nukahtanut tunniksi, sillä pikkumies ravisteli minut hereille siinä vaiheessa kun tuntui että kello on vasta 24.00. Hän oli energiaa täynnä ja äksönsäksöniä piti saada.

Aamupala oli erikseenhinnoiteltu. Saimme sen virkailijan mukaan halvemmalla puhelimitse tilattuna. Aamupala oli katettuna japanilaiseen ravintolaan. Tarjonta oli melko niukka odotuksiin suhteutettua, mutta laatu oli hyvä. Graavista lohesta olemme tarkkoja. Ja minä maksapateesta. Tarjoilu oli luonnollisesti pöytiin, mutta ruokailuvälineiden aitoudesta en ollut vakuuttunut. Oliko kahviastiasto hopeaa?

K-V sai oman hopeisen kaakaokannunsa. Sitä nautittiin monen kupin verran. Katseeni oli vain hetken muualla, kun katasrofi oli jo tapahtunut. Kaakaomuki piti pahan rätsäänen ja pojan valkoinen nahkatuoli oli värjääntynyt rusken laikukkaaksi.

Äiti ryntäsi Hyacintin tapaan tyylikkään ja arvokkaan nopeasti korjaamaan ja pyyhkimään poikani sotkut. Toivoin, ettei kauniin valkoiseen nahkaan jää pysyviä jälkiä.

Tiesin, että pikkumiehen saa iloiseksi kylpyammeeseen laittamalla. Isä vahtimaan ja äiti torkahtaa vielä hetken. Unisena päätin itsekin nauttia hetken lämpimstä kylvystä.

 

Hotellista kirjautumisen jälkeen ajoimme Kruununhakaan. Ajoimme Snelmanninkadulla minulle mieleisen keittiöliikkeen ohi. Ehkä vielä joskus, kävi mielessäni...

Parkkipaikka löytyi Kruununhaasta psykologianlaitoksen vierestä. Olin nähnyt autonikkunasta Secon Hand liikkeen, johon minun oli pakko päästä. Liikkeestä löytyi monta ihanaa asiaa, jotka olisin halunut ostaa. Kokeilin mm. Ferraran aurinkolaseja, jotka olivat väritykseltään kuin minulle tehtyjä. Tuuliatuun liikeestä löysin ruskean mokkanahkatakin, mustat mokkanahkakengät ja Pertti Palmrothin mokkanahkalaukun.

Olin enemmän kuin tyytyväinen.

 

 

 

 

Kanssamatkustajillani oli kiire. Vihaisten katseiden saattelemana menin autoon, joka suuntasi eläintarhaan. Älä siis kuvittele, että pystyt yhdistämään samaan matkaan aikuisten ja lasten tarpeita.

Korkeasaaren portilla odotti kummisetä. Yhdessä kirsimme kissalaakson ja muutamat muut eläinten asumukset. Kaikissa ei vielä oltu nukkumassa. Poikani muistaa varmaan tiikerinraidat.

Itsekään en pääse raidoistani. Olin päättänyt kuvata vanhan kotini ennen auringonlaskua. Saavuimme Kummeltielle hämärän jo laskeutuessa.

Ulkona ei ollut näin pimeätä kuin kuva antaa ymmärtää. Kuvaajassa tai kamerassa oli vika.

 

 

 

 

 

Perhematkailu on mielestäni tulipalojen sammuttamista. Koskaan ei tiedä missä roihahtaa. Varuillaan pitää olla kokoajan. Lihakset ovat kireät jännittämisestä.

 

Uusien silmälasien valinta

Torstai 6.11.2008 - Paula Niittynen

Olin päättänyt jo ajat sitten, että kun saan uuden työpaikan, ostan itselleni ensimmäisenä uudet silmälasit.

Marssin tänään suorintatietä Silmäoptikot liikkeeseen Vanhaan Raumaan. Liikkeen valinta oli helppo, koska olin viime kesänä Chanellin aurinkolasit heiltä ostaneena saanut todella hyvää asiakaspalvelua. Liikehuoneisto on lisäksi erittäin kaunis ja viihtyisä. Valikoimaa on paljon ja merkkikehykset kauniisti esillä. Luin heidän nettisivuiltaan, että heidät on valittu vuoden 2006 Vuoden optikkoliikkeeksi. Valinta on varmasti osunut kohdalleen.

Uusien lasien valinta vie aikaa. Malleja on paljon ja usein löytyy useampikin sopiva kehys. Hassua on se, että erityyliset kehykset luovat hyvinkin erilaisen mielikuvan ihmisestä. Löysimme kehykset, joissa näytin ministeriltä, psykologilta, AD:ltä ja vaatesuunnittelijalta.

Hyvästä palvelusta kertoi myös se, että sain kaksi kivointa kehystä kotisovitukseen viikonlopuksi. Ajattelin laittaa ne myös teille arvon lukijat nähtäviksi, jotta voitte äänestää kummat valitsen.

Ne ovat hyvin erilaiset tyyliltään. Toiset ovat tyylikkäämmät ja toiset rennomat. Eli molemmille olisi käyttöä ja ottaisin molemmat, jos palkkapussini olisi suuri. Eli nyt pitäisi osata valita oikein. Auttakaa minua arvon lukijat (kuvissa ne eivät näytä oikeanlaisilta, varmaan kamerassa vika...)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kevyemmissä laseissa on kaunis kristallikoriste kulmassa.

 

 

Olin Salissa kahvilla blogiystäväni kanssa. Hänen mielipiteensä taisi olla se, että nuo kevyemmät ovat paremmat minulle, siis nuo joissa on kristalleja. Toisaalta hän sanoi, että vasemmanpuoleiset ovat vakuuttavammat. Tästä voi siis päätellä, että molemmat käyvät.

Näin ihanan näköistä kakkua hän nautiskeli. Kahvittelun lomassa hän kertoi viikonlopun ristiäisistä, sen värityksestä, kukka-asetelmista ja astiastoista. Nämä kaikki pääsen sitten varmaan näkemään hänen tulevasta blogistaan :)

Ryhmäkuvaus

Keskiviikko 5.11.2008 - Paula Niittynen

Laulujen harjoittelu oli sivuroolissa tämän iltaisissa harkoissa. Olimme päättäneet ottaa itse uuden valokuvan lauluyhtyeestämme. Olihan kokoonpanossa nyt kaksi uutta laulajaa.

Saimme tehtäväksi pukeutua mustiin vatteisiin. Minä omistan vain mustan poolon, joka ei sovi minulle. Päätin päivällä hankkia itselleni smokkipuvun. Samaa pukua voin käyttää myöhemmin esim. pikkujouluissa.

 

Otin kuvauksiin mukaani varmuuden vuoksi tumman ruskean turkispäiväpeitteemme. Olin lisäksi ostanut Kodin Onnesta puhtaan valkoisia erikokoisia kynttilöitä. Ajatuksena oli kuvata meidät kynttilänvalossa.

Kynttilät osoittautuivat hankaliksi kuvattaviksi. Joko ne valaisivat liikaa kasvojamme tai eivät ollenkaan. Asentoja vaihdettiin kymmeniä kertoja ja kasvo- ja reisilihakset alkoivat olla kaikilla maitohapoilla.

Kuvaussessio venyi ja paukkui. Mutta emme antaneet periksi. Turkispeitto oli aluksi maassa. Päätimme kokeilla vielä ripustaa sitä seinälle. Saimme 1,5 tunnin aherruksen jälkeen yhden onnistuneen kuvan ja pari sinne päin kuvaa. Mutta, yksi riittää. Periksiantamattomuus kannatti taas. Ja itse väänsimme senkin voitoksi.

Lopuksi lauloimme ja hioimme yhtä uutta kappaletta. Olin jo siinä vaiheeessa väsynyt ja ääntä en ollut avannut. Se kuulostikin juuri siltä.

-------- 

Sain emailitse yhden kivan kuvan ja laitoin sen heti Impromptumin sivuille. Saa mennä kurkkaamaan uunituoretta kuvaa.

Ansaittu lomamatka

Tiistai 4.11.2008 - Paula Niittynen

Väänsimme kättä mieheni kanssa pari päivää mihin lähtisimme pienelle lomamatkalle ensi viikonloppuna ennen uuden työni alkua.

Ehdotuksiani olivat Milano ja Gdansk. Niihin olisi ollut tarjolla todella edulliset lennot. Mutta miehenipä olisi halunnut joko Tukholmaan tai Tallinnaan. Laivalla piti päästä.

Käytin aikaani netissä surffailuun etsien parhaimmat mahdolliset kohteet. Sitten älysin suunnata katseeni itselleni rakkaaseen Helsinkiin. Sain loistoidean ja menin hotelli Kämpin sivuille. Viiden tähden hotellihuoneen sai halvemmalla kuin olisi lähtenyt Tallinnaan Boutigue hotelliin. Idean myymiseen meni hetki, mutta sitten hän taipui ideaani.

Seuraavana päivänä mieheni hymyili ja piti tätä ratkaisua työvoittonaan. No, samapa tuo, kunhan molemmat ovat tyytyväisiä. Huone on varattu Kämpistä. Seuraavana päivänä on tarkoitus tavata K-V:n kummisetä ja -täti. Ehdotimme Snellmanneille tapaamista Korkeasaaressa.

Ja eikun visioimaan muuta Helsinki-ohjelmaa. Siihen tulee taatusti kuulumaan kierros Kruununhaassa ja Punavuoressa. Ja käymme ottamassa puuttuvan valokuvan entisestä asunnostani Tammisalossa. Stockmannin herkusta päätimme hankkia sunnuntaille isänpäivä illallisen.

 

Kultalusikat

Sunnuntai 2.11.2008 - Paula Niittynen

 

Nämä kauniit kultalusikat sain tänään lahjaksi mieheni vanhemmilta. Oletan, että sain ne uuden työpaikan kunniaksi, vaikka he eivät sitä sanoneetkaan ääneen.

 

Lusikat on ostanut mieheni vuonna 1986 entisestä Neuvostoliitosta, Moskovasta.

Katan lusikat joulupöytään. Olen onnellinen, kun tänä vuonna saan kattaa jälleen joulupöydän omaan uuteen kotiin. Viime vuonna olimme joulua paossa Caribiassa, Turussa.

Muistin yhtäkkiä, että olen kerran elämässäni syönyt kultaiselta katelautaselta. Se tapahtui Saksassa v. 2001 Koblenzin kaupungissa. Hotelli oli todella vanha ja sijaitsi aivan Reinin rannalla. Koblenz on itsessään upea vanha kaupunki, jossa kaksi suurta jokea Rein ja Mosel kohtaavat. Hotellin nimi oli König Stole. En valitettavasti löydä kyseisen hotellin kotisivuja, vaikka etsin sitä kaupungin omilta sivuilta.

Hotelliin ajauduimme ihan sattumalta. Olimme varanneet toisen hotellin. Se osoittautui kuitenkin jotakuinkin Rauman Otava pubin tasoiseksi lääväksi. En suostunut jäämään paikkaan. Lähdimme kävelemään joen rantaa kohti ja König Stole kyltti johdatti kyseiseen arvokkuuttaan hohtavaan vanhaan hotelliin. Se oli sisustettu runsaalla antiikilla. Toinen toistaan kauniimpia esineitä oli esillä. Huoneemme ikkuna oli joellepäin. Sänkyvaatteet olivat vanhoja pitsi-satiiniluomuksia. Illalla alakerran ruokailuhuoneessa vietti paikallinen metsästysseurue iltaansa äänekkäästi.

Koblenziin olin ajellut Rostockista vain ja ainoastaan katsomaan siskon poikani lentopallo-ottelua, Euroliigaa. Antti Huuskonen pelasi siihen aikaan Napapiirin Palloketuissa liigajoukkueessa. Arvaatte varmaan, että huusin ja kannustin Antin joukkuetta ääneni käheäksi. Uskomattoman tunnelman kruunasi Suomenliput, jotka liehuivat jo meidän saapuessa katsomoon. Napalla oli pieni fanijoukko mukanaan. Mukana oli myös siskoni entinen opiskelukaveri. Kun esittäydyin Antin äidin siskoksi, tarjosi hän taskulämmintä pontikkaa, Lapintyyliin :)

Poislähtiessämme ajelimme kuuluisaa viinitietä etelään. Se myötäili Reinin rantaa. Viinitiloja ja pieniä kauniita kyliä oli toinen toisensa perään. Kukkuloilla näkyi linnoja. Vahinko vain, oli sunnuntai ja kaikki weinstubet olivat kiinni. Viinituliaisia ei siis voinut ostaa.