Olen harrastanut sisustamista 2000-luvun alusta saakka. Innostus alkoi ensimmäisen oman asunnon remontoimisella opintojeni loppuvaiheessa. Talo sijaitsi Turun Katariinanlaaksossa. Olohuoneesta oli merinäköala.
Vuonna 2003 remontoin toisen asunnon Helsingin Tammisalossa. Tämä talo oli erään suomalaisen arkkitehdin suunnittelema. Hän sai inspiraationsa New Yorkin Empire State Buildingistä. "Pilvenpiirtäjä" valmistui v. 1939 ja on uniikki funkkistalo lukuisine isoine ikkunoineen. Kauniin punaisen tiilen piikkasin esille eteisessä. Ikkunoista pilkisti meri talon molemmilta puolilta.
Rakennushistoria vaihtui moderniin asumiseen
Ennen Raumalle muuttoa asuimme perheeni kanssa v. 1823 Valter Jungin suunnittelemassa Littoisten Vanhassa Verkatehtaassa, kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä.
Kulttuurimaantieteen tutkija kaipaa Vanhaan Raumaan
Asumme nykyisin uudehkossa rivitalossa Rauman pohjoisosassa. Haaveilen sisäremontista, jonka olen jo pitkälti visioinut. Talo sijaitsee meren tuntumassa, johon on näköyhteys pihalta. Sijainti on mitä parhain ulkoilua ajatellen, mutta rakennusperinnettä ja uniikkia arkkitehtuuria arvostavana haluaisin joskus asua Vanhassa Raumassa.
Sisustus-, arkkitehtuuri- ja muotoilualan kirjoja minulle on kertynyt jo aika paljon. Ostan niitä mielelläni ulkomaan- ja muilta matkoiltani. Alan lehtiä olen tilannut jo 90-luvun puolelta lähtien. Pidän vanhoista tehdasrakennuksista, loft-asunnoista. Niistä huokuu historiallinen arvokkuus. Rakennuksina ne ovat moniulotteisia ja huoneistot ovat aina erilaisia, uniikkeja. Tilat ovat muokattavissa, avoimesta tilasta aina perheasuntoihin. Minua viehättää myös korkea huonekorkeus. Edellisessä kodissamme Verkatehtaassa se oli yli 4m ja nykyisessä asunnossa n. 5m.
Lastenhuone
Pojan huoneessa oli keväällä 2011 sisustusmuutos. Huone on saanut uusia elementtejä, kuten koripallo- ja tennisharrastuksiin liittyviä asioita. Päävärit ovat nyt kelta-musta-valkoinen.
Homing - laajenna kotiasi ja sisusta terassisi
Pidämme mieheni kanssa kovasti pienen puutarhamme hoidosta. Pihamme on kesäisin väriloistoa täynnä. Kesällä katamme mielellämme etu- ja takaterassit viihtyisiksi oleskelutiloiksi. Pojallemme löytyi viime kesänä mukava kirahvinmallinen kahluuallas. Myös sisätilojen sisustukseksi ja kattauksiin suunnittelen usein kukka-asetelmia.
Haluan kotiini henkevyyttä - Arvostan aitoja asioita, käsityöperinnettä ja taidetta
Tyylini sisustajana on pelkistetyn modernin yhdistäminen designeen, vintageen sekä antiikkiin. Pidän luonnonläheisistä väreistä, valkoisesta, hiekan eri sävyistä ja ruskeasta. Joukkoon ripaus kultaa ja kristalleja, varsinkin jouluna. Taulujen ja itämaisten mattojen pitää olla värikkäitä.
Kotini henkevyys tulee taiteen ja antiikin kohtaamisesta modernin kanssa. Kodissani on uutta ja vanhaa lasidesignea sekä vanhoja tauluja, historian havinaa. Kotimme on täynnä pieniä yksityiskohtia, second handeista löydettyjä ihania vanhoja käsitöitä, shaaleja, ryijyjä, kummitätini nypläämiä Raumanpitsiliinoja jne.
Kirjallinen kulttuuri
Miehelläni on paljon kirjoja ammattinsa ja kirjallisuusharrastuksensa takia. Puolet kirjoista on keittiössämme ja loput olohuoneessa kirjahyrrässä. Kirjallisuus ja musiikki ovat kotimme tärkeimmät tunnelmanluojat.
Taidegalleriamme
Korkeille seinäpinnoille sopii isot värikkäät maalaukset. Meillä on turkulaisen taiteilija Tarmo Vainion värikkäitä tauluja. Yksi on Riitta Lehto-Toivasen tulenpunainen grafiikkatyö. Eteisessämme on Pentti Vuolteen maalaus Vanhasta Raumasta. Uusimmat hankintamme ovat Keijo Liimataisen ja Tuija Viitasen maalaukset. Maalausten lisäksi meillä on Tuulikki Laukkanen-Nikulan ja J. H. Talvitien keramiikkateokset.
Lisäksi makuuhuoneessamme on taulu, jossa on mieheni isoäidin isä, Albert Uuno Airisto, Rauman vossikkakuski. Keittiössämme on mieheni isän ensimmäisen arkkitehtitoimiston rakennuksen alkuperäiset talopiirrokset.
Kristallien keräilijä jo kahdenkymmenen vuoden ajan
Pidän kovasti kristalleista, lähinnä astiastoista ja lampuista.
Isot kristallilamput ovat mieleeni. Valaistus on mielestäni sisustuksessa tärkeä asia. Haluaisin kiinnittää siihen itsekin enemmän huomiota. Hyvät valonlähteet ovat yhtä tärkeitä kuin erillaiset tunnelmaa luovat himmentimet.
Kristallilasistoni on jo vanhempi. Olen alkanut kerätä niitä jo opiskeluaikana. Olen löytänyt yhteensopivia laseja, kynttilänjalkoja, maljakoita, jälkiruokakulhoja, karahvin, sokerikko/kermakon monesta eri paikasta, Stockmannilta, turkulaisista antiikkiliikkeistä, vanhantavaran liikkeistä ja helsinkiläisistä kirpputoreista, kuten Hietalahdesta. Karahvi on mukava muisto Hietsusta vuodelta 1995. Kauniit kynttilänjalat löytyi Helsingin makasiineilta, joka sittemmin on palanut maan tasalle.